Vuoksela Blog

Puolenyön kirjoituksia Espoosta

Arkisto aiheelle ‘Kirjoitukset’

Monikulttuurisuus totuutena

Kirjoittaja: vuoksela aloitettu 20.04.2009

Monikulttuurisuus, elintasopakolaisten maahanmuuton muodossa, ei ole itseisarvo eikä minkäänlainen rikkaus. Suomen kansaa vaan taas aivopestään yhden “oikean totuuden” taakse. Nyt se on monikulttuuri ja rasismin vastustaminen. Asioita, joista poliitikon on helpompi olla “oikeaa mieltä”, kuin ottaa oikeasti kantaa ja keskustella myös asioiden negatiivisista puolista. Eihän suomalainen poliitikko sellaista riskiä ota, että joku voisi päästä arvostelemaan hänen puheitaan valtavirrasta poikkeavina. Nyt poliitikot ja puolueet ovat siis kaikki yhdessä samaa mieltä arkoina ja liian pelokkaina keskustelemaan esim. maahanmuuton ongelmista. Muita pelottavia aiheita tuntuisivat olevan valtion ja kuntien kulujen karsiminen, Venäjä/Neuvostoliitto, Nato ja ruotsinkielen asema Suomessa.

Tästä voidaankin vetää sellainen johtopäätös, että poliitikkomme ovat vastuutaan vältteleviä, selkärangattomia, vätyksiä. Heille tärkeämpää on oma ja puolueen etu kuin Suomen kansan etu. Sinänsä ihmeellistä, koska he ovat tehtävässään vain suomalaisten etuja ajamassa. Silloin pitäisi toimia vastuullisesti maan etujen puolesta, vaikka siihen sisältyisikin henkilökohtaisia poliittisia riskejä.

Poikkeuksena valtavirrasta ovat viime aikoina olleet Perussuomalaiset Timo Soinin johdolla sekä Jussi Halla-Aho. Heidän suosionsa perustuukin siihen, että he eivät hyssyttele, vaan uskaltavat keskustella muiden poliitikkojen pelkäämistä asioista. Tämä tuo suosiota ja se taas pelottaa muita puolueita, jotka eivät kuitenkaan edelleenkään uskalla osallistua keskusteluun, vaan pyrkivät mielummin vaientamaan keskustelun. RKP on masinoinut jopa “rasismin vastaisen julkilausuman”, jota se pyrkii käyttämään törkeästi hyväkseen vaientaakseen keskustelun maahanmuutosta ja omista virheistään. RKP, jota voisi pitää itseään lähtökohtaisesti rasistisena puolueena! Onhan tuon pikkupuolueen olemassaolon tarkoitus ainoastaan Suomen ruotsinkielisten aseman parantaminen suomenkielisen enemmistön kustannuksella. Onhan suhtautuminen suomalaisiin ja suomenkieleen esim. Ahvenanmaalla suorastaan rasistista. RKP:n äänestäjä, toivottavasti et äänestä tuota haitallista kielipuoluetta enää. Älä tee sitä minulle, lapsilleni tai muille suomenkielisille. Anna meille tasavertaisuus ja oikeus valita.

Monikulttuurisuuden vaikutuksen väitän olevan sekä rahallisesti että henkisesti köyhdyttävä suomalaisille. Monikulttuurisuudella kun tarkoitetaan nykyään hallitsematonta elintasopakolaisten virtaa Suomeen. Näitä siirtolaisia suomalaiset joutuvat elättämään ja kustannukset / siirtolainen ovat kovaa luokkaa. Siirtolaisiin liittyy myös välillisiä kustannuksia heidän esim. työllistäessään poliisia.

Espoossa vähennetään ainakin työväenopistoissa suomalaisille suunnattua opetusta. Esimerkiksi suomalaisille suunnattua vieraiden kielten opetusta vähennetään. Tähän on syynä luonnollisesti se, että rahaa palaa maahanmuuttajien suomenkielen opetukseen ja sitä on luonnollisesti vähennettävä suomalaisten opetuksesta.

Suomalaisten vieraiden kielten opiskelu ja samalla vieraaseen kulttuuriin tutustuminen on oikeaa monikulttuurisuutta. Tästä kuitenkin leikataan. Ei se tee kenestäkään “monikulttuurista” tai “rikastuta” ketään jos naapurissa sattuu asumaan somaliperhe. Päinvastoin, suomalaiset köyhtyvät sitä mukaa kun sosiaalinen maahanmuutto lisääntyy.

Tukeeko suomalainen yhteiskunta sitä naapurissa asuvaa somaliakaan “monikulttuuristumaan”? Ainakin itselleni on tullut sellainen kuva, että valtiomme vaatii meitä suomalaisia oppimaan tulokkaiden tavoille. Ei päinvastoin, vaikka jotkut muuttavat maahamme ja elävät kustannuksellamme. Lisäksi tulokkaita tuetaan rahallisesti ja annetaan mm. asunnot ilman mitään panosta yhteiskunnan hyväksi. Ainoa tarpeellinen tuki maahanmuuttajalle pitäisikin olla suomenkielen, lain ja kulttuurin opetus. Maahanmuuttajille ei pidä missään nimessä antaa enemmän kuin omille kansalaisillemme eikä mitään suurta “ymmärtäjien” joukkoa tarvita sopeutumisrahoja jakelemaan.  Lisäksi sosiaalista maahanmuuttoa ei pidä harrastaa velaksi, kuten nyt tehdään valtion velkaantuessa ennätystahtiin ja pakolaisvirtojen samanaikaisesti kasvaessa.

Lisäksi ne kunnat, jotka ottavat elintasopakolaisia vastaan voisivat olla velvollisia tarjoamaan asunnot siirtolaisille. Jos kuntaan tullut siirtolainen haluaa muuttaa muualle, niin muiden kuntien velvollisuutena ei pitäisi olla asunnon tarjoaminen. Asuntoja löytyy kyllä vapailtakin markkinoilta muuttohaluisille. Esimerkiksi Espoolaisen veronmaksajan velvollisuuksiin ei pidä kuulua jonkun toisen kunnan epäonnistumisien ja hetkellisen edun tavoittelun maksaminen.

Nykymenolla olemme yllättävän pian kaulaan asti paskassa ja tilanteesta ei ole paluuta. Kenen etu on hallitsematon elintasosiirtolaisten maahanmuutto (ihmissalakuljettajien lisäksi)? Hyvää yötä Suomi.

Kirjoitettu paikassa Etusivu, Kirjoitukset, Maahanmuutto | Jätä kommentti »

Eroa Astrid

Kirjoittaja: vuoksela aloitettu 19.04.2009

Astrid on täysin pihalla eikä ole selvästikään tehtäviensä tasalla. Zyskowiczin kritiikin käsittäminen vertaukseksi pelkästään Kööpenhaminan prätkäjengien ja maahanmuuttajajengien väliseen huumekauppa- ja reviirisotaan on suorastaan anteeksiantamattoman typerää ministeriltä.

Kun Thors ei muuta osaa, niin hän syyttää rasismista, vaikka Zyskowiczin arvostelu kohdistui Suomessa harjoitettavaan maahanmuuttopolitiikkaan. Asioista pitää voida keskustella, vaikka Astrid ei itse niistä juuri mitään ymmärtäisikään. Ministeriltä odottaisi esim. jotain perusteluja harjoittamalleen politiikalle, eikä pelkästään keskustelukumppanin haukkumista ja syyllistämistä. Perusteluksi ei käy se, että Norjassa turvapaikanhakijoita on tällä hetkellä enemmän. Norjassa on myös huomattavasti isompia ongelmia suuresta maahanmuuttajamäärästä johtuen. Norja on myös tiukentanut maahanmuuttopolitiikkaansa, päinvastoin kuin Suomi.

Olsikohan Zyskowicz voinut tarkoittaa myös esim. Malmön Rosengårdia, Berliinin Kreuzbergia tai Neuköllniä tai vaikka Osloa, jossa erään paikallisen mukaan on pari kaupunginosaa, missä valkoisen ihmisen ei kannata liikkua oman turvallisuutensa vuoksi. Nämä paikat ovat vain esimerkkejä lähialueiden kaupungeista, joissa avoin maahanmuuttopolitiikka on osoittautunut alkuperäisväestön kannalta katastrofiksi. Tämä pitää ministeritasolla tietää. Varsinkin maahanmuuttoasioista vastaavan ministerin. Kun sitä ei selkeästikään Astrid Thors näytä tiedostavan, on ainoa oikea ratkaisu Thorsin ero tai erottaminen. Koska hänen tietonsa ja käsityksensä ympäröivästä maailmasta ovat vajavaiset ei hän voi olla pätevä ministeritason tehtäviin.

On toivottavaa, että RKP:n tämän vaalikauden toilailut avaavat Suomen ruotsinkielisen kansanosan silmät ja he siirtyvät äänestämään jotain oikeita puolueita. Tämän pienen “kielipuolueen” toilailut ovat koko kansakunnallemme vahingollisia. Eikä sieltä ilmeisesti edes löydy pätevää poliitikkoa Astridin tilalle ministeriksi. Luultavasti lähes kaikkia RKP:tä äänestäviä hävettää tällä hetkellä. Jos ei, niin ainakin pitäisi.

Suomessa priorisoidaan ulkomaalaiset maahanmuuttajat omien kansalaisten edelle. Valtio velkaantuu, opetuksesta tingitään, vanhustenhuolto ja sairaanhoitolaitos ovat leikkausten kohteena, poliisilla on resurssipulaa jne. Elintasopakolaisten elättämiseen sen sijaan löytyy näköjään loputtomasti resursseja. Myöskin yksilön valvontaa tiukennetaan jatkuvasti, kun ilmeisesti yhä useampi kansalainen alkaa olemaan eri linjoilla valtionhallintomme kanssa. Olisiko aika vaihtaa kansanedustajat sellaisiin, jotka oikeasti edustavat tätä kansaa?

Kirjoitettu paikassa Etusivu, Kirjoitukset, Maahanmuutto | Avainsana(t):: , , , , , , | Jätä kommentti »

He äänestivät taas

Kirjoittaja: vuoksela aloitettu 30.03.2009

Kun Suomen eduskunta äänestää, saa kansa ihmeteltävää. Tuntuu kuin valtion viranomaiskoneisto olisi kansanedustajien johdolla jonkinlaisella missiolla suomalaisia vastaan. Periaatteessa luulisi, että olisimme samalla puolella, mutta totuus taitaa olla toinen. Kiellot seuraavat toistaan ja valvontaa lisätään. Lisäksi otetaan järjettömästi velkaa ja elätetään muidenkin maiden kansalaisia velkarahalla Suomessa elintasopakolaisina. Samaan aikaan omista kansalaisista ei juurikaan välitetä. Suomessa on mm. työttömiä, köyhiä, asunnottomia ja apua tarvitsevia vanhuksia. Elintasopakolaisena maahan muuttava ulkomaalainen ajaa kuitenkin valtion tärkeysjärjestyksessä suomalaisten ohi. Eduskuntamme ja hallituksemme taitaa olla epäpätevä tehtäviinsä.

Lex Nokia eli urkintalaki hyväksyttiin eduskunnassa. Se antaa esim. taloyhtiöille laajemmat valtuudet sähköisen viestinnän seuraamiseen kuin poliisille. Näin yritykset, koulut, virastot ja kirjastot pyritään valjastamaan mukaan kansalaisten valvontaan. Onhan se helpompaa jos on vain yksi oikea totuus.

Vähemmistövaltuutettu Johanna Suurpää on vauhdissa. Joku on perustanut Facebookiin ryhmän, jossa halutaan auttaa Somaleita palaamaan takaisin kotiinsa. Tottakai veroeuroja pitää käyttää sen tutkimiseen kiihotetaanko sillä kansanryhmää vastaan. Vittu, että kiihottaa, ei sitten turhempaan voi resursseja tuhlata.

Suomalaisten valvontaan halutaan nyt värvätä myös tavalliset kansalaiset. Poliisi aloittaa netti-ilmiantojen keräämisen ainakin väkivaltaan ja nettirasismiin (Johanna Suurpään pyynnöstä) liityvistä aiheista. Ilmiannon voi netissä tehdä myös nimettömänä, joten kaikki vaan kyttäämään kaikkia ja raportoimaan vähänkin epäilyttävä toiminta poliisille. Epäilyttävää toimintaa on sananvapaus ja eri mieltä oleminen nykyisen valtiokoneiston kanssa. Miten tämä tuokaan mieleen entisen Itä-Saksan… Suomen Tasavallan Automaattinen Suvaitsemattomuuden Ilmiantokanava.

Kiellot, valvonta, rangaistukset, ilmiannot, rajoitukset ja velkaantuminen eivät jää tähän. Lisää tulee jatkuvasti, kunnes kansanedustajat vaihdetaan (toisin) ajatteleviin. Kansalaisten tulisikin kiinnittä huomiota politiikkaan ja äänestää sellaisia ehdokkaita, jokta oikeasti ajattelevat Suomen ja suomalaisten etua. Nykytilanne ei vaikuta enää harmittomalta pelleilyltä, vaan enemminkin todella paljon harmia aiheuttavalta pelleilyltä.

Kirjoitettu paikassa Kirjoitukset, Maahanmuutto, Politiikka, Tietotekniikka | Avainsana(t):: , , , , , | Jätä kommentti »

He äänestivät

Kirjoittaja: vuoksela aloitettu 30.03.2009

He äänestivät

Eduskunta on hyväksynyt Astrid Thorsin (RKP) ajaman uuden ulkomaalaislain. Tämän laki mahdollistaa kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden henkilöiden jäämisen Suomeen. Käytännössä nämä ihmiset ovat elintasosiirtolaisia, sosiaalista maahanmuuttoa, jolla ei ole mitään tekemistä pakolaisuuden tai työperäisen maahanmuuton kanssa. He ovat iso rasite velkaiselle kansantaloudellemme.

Kaikki eduskuntaryhmät, Perussuomalaisia lukuunottamatta, äänestivät lain hyväksymisen puolesta. Kaikki kansanedustajat äänestivät lain hyväksymisen puolesta tai olivat poissa (joka on tässä tapauksessa oikeastaan sama asia), lukuunottamatta Perussuomalaisten viittä kansanedustajaa, jotka siis äänestivät lakiehdotusta vastaan.

Tässä lista henkilöistä, jotka tämän lain hyväksymiseen syyllistyivät. Kun hallitsemattoman sosiaalisen maahanmuuton ongelmat alkavat selviämään sinulle, tiedät ketä ei kannata äänestää.

Kansallisen kokoomuksen eduskuntaryhmä / kok

Jäsenet
Nimi:  Vaalipiiri:
Puheenjohtaja:
Ravi, Pekka /kok Pohjois-Karjalan vaalipiiri
1. varapuheenjohtaja:
Tiura, Marja /kok Pirkanmaan vaalipiiri
2. varapuheenjohtaja:
Zyskowicz, Ben /kok Helsingin vaalipiiri
3. varapuheenjohtaja:
Orpo, Petteri /kok Varsinais-Suomen vaalipiiri
Muut jäsenet:
Akaan-Penttilä, Eero /kok Uudenmaan vaalipiiri
Asko-Seljavaara, Sirpa /kok Helsingin vaalipiiri
Forsius, Merikukka /kok Uudenmaan vaalipiiri
Hakola, Juha /kok Helsingin vaalipiiri
Harkimo, Leena /kok Uudenmaan vaalipiiri
Heinonen, Timo /kok Hämeen vaalipiiri
Hemmilä, Pertti /kok Varsinais-Suomen vaalipiiri
Hemming, Hanna-Leena /kok Uudenmaan vaalipiiri
Holmlund, Anne /kok Satakunnan vaalipiiri
Häkämies, Jyri /kok Kymen vaalipiiri
Jaskari, Harri /kok Pirkanmaan vaalipiiri
Kanerva, Ilkka /kok Varsinais-Suomen vaalipiiri
Karhuvaara, Arja /kok Helsingin vaalipiiri
Karvo, Ulla /kok Lapin vaalipiiri
Katainen, Jyrki /kok Pohjois-Savon vaalipiiri
Kataja, Sampsa /kok Satakunnan vaalipiiri
Koskinen, Jari /kok Hämeen vaalipiiri
Larikka, Jari /kok Kymen vaalipiiri
Lauslahti, Sanna /kok Uudenmaan vaalipiiri
Laxell, Jouko /kok Varsinais-Suomen vaalipiiri
Lehti, Eero /kok Uudenmaan vaalipiiri
Lindén, Suvi /kok Oulun vaalipiiri
Matikainen-Kallström, Marjo /kok Uudenmaan vaalipiiri
Mäkelä, Jukka /kok Uudenmaan vaalipiiri
Mäkelä, Outi /kok Uudenmaan vaalipiiri
Mäkinen, Tapani /kok Uudenmaan vaalipiiri
Nepponen, Olli /kok Etelä-Savon vaalipiiri
Niinistö, Sauli /kok Uudenmaan vaalipiiri
Nurmi, Tuija /kok Hämeen vaalipiiri
Ollila, Heikki A. /kok Pirkanmaan vaalipiiri
Paajanen, Reijo /kok Kymen vaalipiiri
Perkiö, Sanna /kok Helsingin vaalipiiri
Pihlajaniemi, Petri /kok Vaasan vaalipiiri
Rajala, Lyly /kok Oulun vaalipiiri
Risikko, Paula /kok Vaasan vaalipiiri
Salo, Petri /kok Vaasan vaalipiiri
Salolainen, Pertti /kok Helsingin vaalipiiri
Sarkomaa, Sari /kok Helsingin vaalipiiri
Sasi, Kimmo /kok Pirkanmaan vaalipiiri
Satonen, Arto /kok Pirkanmaan vaalipiiri
Toivakka, Lenita /kok Etelä-Savon vaalipiiri
Ukkola, Tuulikki /kok Oulun vaalipiiri
Vahasalo, Raija /kok Uudenmaan vaalipiiri
Vapaavuori, Jan /kok Helsingin vaalipiiri
Viljanen, Ilkka /kok Hämeen vaalipiiri
Virkkunen, Henna /kok Keski-Suomen vaalipiiri
Virolainen, Anne-Mari /kok Varsinais-Suomen vaalipiiri

Keskustan eduskuntaryhmä / kesk

Jäsenet
Nimi:  Vaalipiiri:
Puheenjohtaja:
Kalli, Timo /kesk Satakunnan vaalipiiri
1. varapuheenjohtaja:
Kerola, Inkeri /kesk Oulun vaalipiiri
2. varapuheenjohtaja:
Rehula, Juha /kesk Hämeen vaalipiiri
Muut jäsenet:
Ahonen, Esko /kesk Vaasan vaalipiiri
Alatalo, Mikko /kesk Pirkanmaan vaalipiiri
Anttila, Sirkka-Liisa /kesk Hämeen vaalipiiri
Autio, Risto /kesk Hämeen vaalipiiri
Haapoja, Susanna /kesk Vaasan vaalipiiri
Heikkinen, Hannakaisa /kesk Pohjois-Savon vaalipiiri
Hoskonen, Hannu /kesk Pohjois-Karjalan vaalipiiri
Hyssälä, Liisa /kesk Varsinais-Suomen vaalipiiri
Hänninen, Tuomo /kesk Oulun vaalipiiri
Kaikkonen, Antti /kesk Uudenmaan vaalipiiri
Kalmari, Anne /kesk Keski-Suomen vaalipiiri
Kaltiokumpu, Oiva /kesk Satakunnan vaalipiiri
Karjula, Kyösti /kesk Oulun vaalipiiri
Karpela, Tanja /kesk Uudenmaan vaalipiiri
Katainen, Elsi /kesk Pohjois-Savon vaalipiiri
Kaunisto, Timo /kesk Varsinais-Suomen vaalipiiri
Kiviniemi, Mari /kesk Helsingin vaalipiiri
Kiviranta, Esko /kesk Varsinais-Suomen vaalipiiri
Komi, Katri /kesk Etelä-Savon vaalipiiri
Korhonen, Timo V. /kesk Oulun vaalipiiri
Korkeaoja, Juha /kesk Satakunnan vaalipiiri
Kääriäinen, Seppo /kesk Pohjois-Savon vaalipiiri
Laukkanen, Markku /kesk Kymen vaalipiiri
Lehtomäki, Paula /kesk Oulun vaalipiiri
Leppä, Jari /kesk Etelä-Savon vaalipiiri
Lintilä, Mika /kesk Vaasan vaalipiiri
Manninen, Hannes /kesk Lapin vaalipiiri
Mieto, Juha /kesk Vaasan vaalipiiri
Oinonen, Lauri /kesk Keski-Suomen vaalipiiri
Pakkanen, Markku /kesk Kymen vaalipiiri
Paloniemi, Aila /kesk Keski-Suomen vaalipiiri
Pekkarinen, Mauri /kesk Keski-Suomen vaalipiiri
Pentti, Klaus /kesk Pirkanmaan vaalipiiri
Puumala, Tuomo /kesk Vaasan vaalipiiri
Rantakangas, Antti /kesk Oulun vaalipiiri
Reijonen, Eero /kesk Pohjois-Karjalan vaalipiiri
Rossi, Markku /kesk Pohjois-Savon vaalipiiri
Salovaara, Pertti /kesk Pirkanmaan vaalipiiri
Seurujärvi, Janne /kesk Lapin vaalipiiri
Sihto, Paula /kesk Vaasan vaalipiiri
Tiilikainen, Kimmo /kesk Kymen vaalipiiri
Tölli, Tapani /kesk Oulun vaalipiiri
Uusipaavalniemi, Markku /kesk Uudenmaan vaalipiiri
Vanhanen, Matti /kesk Uudenmaan vaalipiiri
Vehkaperä, Mirja /kesk Oulun vaalipiiri
Vehviläinen, Anu /kesk Pohjois-Karjalan vaalipiiri
Vilkuna, Pekka /kesk Oulun vaalipiiri
Väyrynen, Paavo /kesk Lapin vaalipiiri

Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä / sd

Jäsenet
Nimi:  Vaalipiiri:
Puheenjohtaja:
Filatov, Tarja /sd Hämeen vaalipiiri
1. varapuheenjohtaja:
Gustafsson, Jukka /sd Pirkanmaan vaalipiiri
2. varapuheenjohtaja:
Paasio, Heli /sd Varsinais-Suomen vaalipiiri
Muut jäsenet:
Ahde, Matti /sd Oulun vaalipiiri
Asell, Marko /sd Pirkanmaan vaalipiiri
Feldt-Ranta, Maarit /sd Uudenmaan vaalipiiri
Guzenina-Richardson, Maria /sd Uudenmaan vaalipiiri
Heinäluoma, Eero /sd Helsingin vaalipiiri
Hiltunen, Rakel /sd Helsingin vaalipiiri
Huovinen, Susanna /sd Keski-Suomen vaalipiiri
Hurskainen, Sinikka /sd Kymen vaalipiiri
Jaakonsaari, Liisa /sd Oulun vaalipiiri
Kallio, Reijo /sd Satakunnan vaalipiiri
Kalliomäki, Antti /sd Uudenmaan vaalipiiri
Kantola, Ilkka /sd Varsinais-Suomen vaalipiiri
Karhu, Saara /sd Pirkanmaan vaalipiiri
Kiljunen, Anneli /sd Kymen vaalipiiri
Kiljunen, Kimmo /sd Uudenmaan vaalipiiri
Kiuru, Krista /sd Satakunnan vaalipiiri
Koski, Valto /sd Kymen vaalipiiri
Koskinen, Johannes /sd Hämeen vaalipiiri
Koskinen, Marjaana /sd Varsinais-Suomen vaalipiiri
Kumpula-Natri, Miapetra /sd Vaasan vaalipiiri
Kuusisto, Merja /sd Uudenmaan vaalipiiri
Kähkönen, Lauri /sd Pohjois-Karjalan vaalipiiri
Lahtela, Esa /sd Pohjois-Karjalan vaalipiiri
Laitinen, Reijo /sd Keski-Suomen vaalipiiri
Lipponen, Päivi /sd Helsingin vaalipiiri
Ojala-Niemelä, Johanna /sd Lapin vaalipiiri
Paatero, Sirpa /sd Kymen vaalipiiri
Peltonen, Tuula /sd Keski-Suomen vaalipiiri
Rajamäki, Kari /sd Pohjois-Savon vaalipiiri
Rönni, Tero /sd Pirkanmaan vaalipiiri
Saarinen, Matti /sd Uudenmaan vaalipiiri
Skinnari, Jouko /sd Hämeen vaalipiiri
Söderman, Jacob /sd Helsingin vaalipiiri
Tabermann, Tommy /sd Uudenmaan vaalipiiri
Taimela, Katja /sd Varsinais-Suomen vaalipiiri
Taiveaho, Satu /sd Hämeen vaalipiiri
Tuomioja, Erkki /sd Helsingin vaalipiiri
Urpilainen, Jutta /sd Vaasan vaalipiiri
Viitamies, Pauliina /sd Etelä-Savon vaalipiiri
Viitanen, Pia /sd Pirkanmaan vaalipiiri
Vuolanne, Antti /sd Satakunnan vaalipiiri
Väätäinen, Tuula /sd Pohjois-Savon vaalipiiri

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä / vas

Jäsenet
Nimi:  Vaalipiiri:
Puheenjohtaja:
Lapintie, Annika /vas Varsinais-Suomen vaalipiiri
1. varapuheenjohtaja:
Tennilä, Esko-Juhani /vas Lapin vaalipiiri
2. varapuheenjohtaja:
Kyllönen, Merja /vas Oulun vaalipiiri
Muut jäsenet:
Arhinmäki, Paavo /vas Helsingin vaalipiiri
Kangas, Matti /vas Keski-Suomen vaalipiiri
Kauppila, Matti /vas Hämeen vaalipiiri
Korhonen, Martti /vas Oulun vaalipiiri
Kuoppa, Mikko /vas Pirkanmaan vaalipiiri
Laakso, Jaakko /vas Uudenmaan vaalipiiri
Mustajärvi, Markus /vas Lapin vaalipiiri
Puhjo, Veijo /vas Satakunnan vaalipiiri
Sirnö, Minna /vas Pirkanmaan vaalipiiri
Tiusanen, Pentti /vas Kymen vaalipiiri
Uotila, Kari /vas Uudenmaan vaalipiiri
Valpas, Unto /vas Oulun vaalipiiri
Virtanen, Erkki /vas Pohjois-Savon vaalipiiri
Yrttiaho, Jyrki /vas Varsinais-Suomen vaalipiiri

Vihreä eduskuntaryhmä / vihr

Jäsenet
Nimi:  Vaalipiiri:
Puheenjohtaja:
Sinnemäki, Anni /vihr Helsingin vaalipiiri
1. varapuheenjohtaja:
Andersson, Janina /vihr Varsinais-Suomen vaalipiiri
2. varapuheenjohtaja:
Niinistö, Ville /vihr Varsinais-Suomen vaalipiiri
Muut jäsenet:
Alanko-Kahiluoto, Outi /vihr Helsingin vaalipiiri
Brax, Tuija /vihr Helsingin vaalipiiri
Haavisto, Pekka /vihr Helsingin vaalipiiri
Hautala, Heidi /vihr Uudenmaan vaalipiiri
Järvinen, Heli /vihr Etelä-Savon vaalipiiri
Karimäki, Johanna /vihr Uudenmaan vaalipiiri
Kasvi, Jyrki /vihr Uudenmaan vaalipiiri
Ojansuu, Kirsi /vihr Hämeen vaalipiiri
Pulliainen, Erkki /vihr Oulun vaalipiiri
Sumuvuori, Johanna /vihr Helsingin vaalipiiri
Tynkkynen, Oras /vihr Pirkanmaan vaalipiiri

Ruotsalainen eduskuntaryhmä / r

Jäsenet
Nimi:  Vaalipiiri:
Puheenjohtaja:
Wideroos, Ulla-Maj /r Vaasan vaalipiiri
1. varapuheenjohtaja:
Nylander, Mikaela /r Uudenmaan vaalipiiri
2. varapuheenjohtaja:
Nylund, Mats /r Vaasan vaalipiiri
Muut jäsenet:
Blomqvist, Thomas /r Uudenmaan vaalipiiri
Gestrin, Christina /r Uudenmaan vaalipiiri
Henriksson, Anna-Maja /r Vaasan vaalipiiri
Nauclér, Elisabeth /r Ahvenanmaan maakunnan vaalipiiri
Nordman, Håkan /r Vaasan vaalipiiri
Thors, Astrid /r Helsingin vaalipiiri
Wallin, Stefan /r Varsinais-Suomen vaalipiiri

Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä / kd

Jäsenet
Nimi:  Vaalipiiri:
Puheenjohtaja:
Kallis, Bjarne /kd Vaasan vaalipiiri
1. varapuheenjohtaja:
Rauhala, Leena /kd Pirkanmaan vaalipiiri
2. varapuheenjohtaja:
Kankaanniemi, Toimi /kd Keski-Suomen vaalipiiri
Muut jäsenet:
Kärkkäinen, Kari /kd Pohjois-Savon vaalipiiri
Palm, Sari /kd Kymen vaalipiiri
Räsänen, Päivi /kd Hämeen vaalipiiri
Tallqvist, Tarja /kd Uudenmaan vaalipiiri

Perussuomalaisten eduskuntaryhmä / ps

Jäsenet
Nimi:  Vaalipiiri:
Puheenjohtaja:
Vistbacka, Raimo /ps Vaasan vaalipiiri
Varapuheenjohtaja:
Soini, Timo /ps Uudenmaan vaalipiiri
Muut jäsenet:
Oinonen, Pentti /ps Pohjois-Savon vaalipiiri
Ruohonen-Lerner, Pirkko /ps Uudenmaan vaalipiiri
Virtanen, Pertti /ps Pirkanmaan vaalipiiri

Kirjoitettu paikassa Kirjoitukset, Maahanmuutto | Avainsana(t):: , , , | Jätä kommentti »

Eurooppa kadotuksen tiellä – Berliini

Kirjoittaja: vuoksela aloitettu 03.03.2009

Suomalaiset poliitikot eivät tunnu olevan huolissaan hallitsemattoman maahanmuuton vaikutuksista maahamme. Eduskunta hyväksyi Astrid Thorsin lakiehdotuksen, joka mahdollistaa “humanitaarisen maahanmuuton”. Käytännössä tämä saattaa paisuttaa elintasosiirtolaisten määrää Suomessa huomattavasti. Näillä “humanitaarisilla maahanmuuttajilla” ei siis ole mitään tekemistä pakolaiskiintiön tai työperäisen maahanmuuton kanssa. “Humanitaarisilla maahanmuuttajilla” on kuitenkin tekemistä rikollisuuden, Suomen sosiaalijärjestelmän hyväksikäytön ja sopeutumattomuuden kanssa. Suuri osa tulijoista on muslimeja, jotka vaativat omat erilliset sääntönsä, joihin meidän suomalaisten tulisi heidän mielestään kotimaassamme sopeutua. He myös maksavat veronmaksajille erittäin paljon ja saavat erityiskohtelua verrattuna suomalaisiin avuntarvitsijoihin.

“Humanitaarista maahanmuuttoa” eli käytännössä elintasosiirtolaisuutta esim. Somaliasta ja Irakista halutaan jostain syystä lisätä eduskuntamme taholta. Lakia vastaan äänestivät ainoastaan perussuomalaiset. Lain puolesta puoluekoneistot ovat masinoineet apujoukkonsa mediaa ja valtion virkamiehiä myöten ja keskustelu aiheesta ja lakiehdotuksen kritisointi pyritään vaimentamaan. Kuitenkin, varsinkin muslimien, elintasosiirtolaisuus tulee heikentämään olosuhteita Suomessa ja olemaan kansan edun vastainen. Tästä kertovat lukuisat esimerkit ympäri Eurooppaa.

Berliinissä Neuköllinin kaupunginosassa asuu huomattava maahanmuuttajien keskittymä. Tästä on aiheutunut alueen kouluihin massiivisia ongelmia ja niihin onkin jouduttu palkkaamaan vartijoita. Häiriötä ovat aiheuttaneet niin oppilaat kuin heidän sukulaisensakin. Opetukseen ei pystytä keskittymään kunnolla oppilaiden kulttuuritaustan vuoksi vaan opettajat kuvaavat itseään ennemminkin sosiaalityöntekijöiksi. Tämäkö on monikulttuurista rikkautta, jota Suomeenkin tulee haalia? Haluaisitko lapsesi tuonkaltaiseen kouluun?

Joissakin Berliinin kouluissa ainoat saksalaiset ovat opettajia (ja vartijoita). Suurin osa siirtolaislapsista jää ilman päästötodistusta, koska työ tai sopeutuminen saksalaiseen kulttuuriin ei kiinnosta. Ilman päästötodistusta voi jatko-opinnot unohtaa. Rahaa ja tavaraa on opittu hankkimaan muilla keinoin. Sosiaalitukia hyväksikäyttäen ja rikollisella toiminnalla. Kännykät ja vaatteet voidaan viedä saksalaisnuorelta päältä keskellä päivää. Turkkilaisperheiden (joita Berliinissä riittää) lapsista 75% jää ilman päästötodistusta. Ilman puolisoa (ja perheenlisäystä) ei kuitenkaan jäädä. Miehet naivat paikallisen naisen (jonka tulee kääntyä islaminuskoon), saksassa asuvan turkkilaisnaisen tai sitten Turkista järjestetään vaimo. Tytöt taas naitetaan Saksassa tai Turkissa asuvalle turkkilaismiehelle.

Siirtolaiset pysyttelevät siis omissa piireissään ja menevät keskenään naimisiin. Heillä ei ole aikomustakaan luopua omasta kulttuuristaan tai kunnioittaa saksalaista kulttuuria. Kotona, kulttuurisen taustansa vuoksi, pääasiassa pysyttelevä äiti ei monesti puhu kuin lähtömaansa kieltä. Esimerkiksi turkkia. Näin lapsetkin puhuvat pääasiassa turkkia, eivätkä opi koulussa, kun eivät opetuskieltä (saksaa) ymmärrä. Tosin luokkatoveritkin ovat siirtolaisten keskittyessä samassa tilanteessa. Moni ei puhu kunnolla saksaa, eikä ymmärrä opetusta. Saksalaisoppilaille ovat taas koittaneet kovemmat ajat. Näitä haukutaan mm. “paskakristityiksi” ja kielletään jopa käyttämästä muslimien kanssa samoja ovia. Saksalaislasten ja heidän perheidensä henkeä ja terveyttä uhataan. Tämä siis Berliinissä eikä suinkaan Turkissa.

Kun siirtolaiset keskittyvät omiin kaupunginosiinsa Berliinissä, niistä tulee saksalaisille vieraita. Saksalaiset eivät enää ymmärrä tiettyjen Berliinin kaupunginosien kieltä tai kulttuuria. He ovat vieraita omassa maassaan ja altistuvat kaikenlisäksi rikoksille. Yleensä tekijä on maahanmuuttaja ja uhri saksalainen. Intensiivitekijöistä 75-80% on arabialaisia/turkkilaisia. Näihin kaupunginosiin arastelevat poliisitkin mennä, niissä käydään virkavallankin kimppuun. Myös Berliinissä poltetaan nykyään autoja.

Näitä Berliinin vaarallisimpia kaupunginosia ovat Kreuzberg, Wedding ja Neukölln. Berliinissä islamilaisista maahanmuuttajista on kokemusta kauemmin kuin Suomessa. Silti sielläkään ei yhteiselo toimi. Saksalaisilla ja maahanmuuttajilla on toisistaan poikkeava näkemys yleisestä järjestyksestä. Tämä johtaa maahanmuuttajien mellakointiin jopa poliisia vastaan. Ei suinkaan maahanmuuttajien sopeutumiseen “sopeuttamisesta” huolimatta. Palokuntaa on estetty sammuttamasta tulipaloa ja estetty viemässä kolarissa loukkaantunutta lasta hoitoon.

Berliinissä on n. 3.5 miljoonaa asukasta, joista neljännes on maahanmuuttajataustaisia. Valtaosa on kotoisin Turkista ja muista islamilaisista maista. 80% katuryöstöihin syyllistyneistä nuorista on maahanmuuttajaperheistä.

Berliinissä jopa poliitikot yhtyvät poliisin ja tuomareiden havaintoihin, että varsinkin nuorten maahanmuuttajien keskuudessa on vahvistumassa vihamielisyys saksalaisia kohtaan.

Miten tämänkaltainen kehitys estetään pienen Suomen pienissä kaupungeissa? Ei mitenkään. Emme tarvitse määrällisesti paljoakaan islamilaistaustaisia maahanmuuttajia, kun ajaudumme samaan tilaan missä Berliini on nyt.  Berliinin turkkilaiset maahanmuuttajat tulivat kaupunkiin aikanaan jopa töihin. Tätä ei voi sanoa esim. Suomeen tulevista Somaleista, jotka ovat lähes kaikki jatkuvasti työmarkkinoiden ulkopuolella. Berliinissäkin kehitys jatkuu ennallaan eikä vartijoiden ja poliisin toiminnan tehostamisen lisäksi ratkaisuja ole keksitty. Minkähänlainen Berliini on 10 vuoden kuluttua? Voiko siellä enää tutustua saksalaiseen kulttuuriin? Saksa ei suinkaan ole tämänkaltaisessa kehityksessä mikään poikkeus. Maahanmuutto-ongelmien ja islamin mukanaan tuomien ongelmien kanssa painii koko Länsi-Eurooppa (Saksa, Ruotsi, Norja, Tanska, Hollanti, Ranska, Italia…). Hallitsematon maahanmuutto on saatava kuriin Suomessa, ennenkuin onglemat räjähtävät käsiin. Nykyinen eduskunta on kyvytön sitä siis tekemään, joten toivottavasti ensi Eduskuntavaaleissa asiaan saadaan muutos.

Asiaa käsitteleviä juttuja:

Kaleva

Aamulehti

Helsingin Sanomat

Youtube

Kirjoitettu paikassa Kirjoitukset, Maahanmuutto | Avainsana(t):: , , , , , , , , , , | Jätä kommentti »

Kerjuulla

Kirjoittaja: vuoksela aloitettu 16.02.2009

Iltasanmien ensimmäisellä aukeamalla on juttu Romanialaisperheestä, joka on värjötellyt Helsingissä muutaman yön ulkosalla. Aukeman jutun siitä tekee se, että heillä on pieni lapsi mukanaan. Romanian lähetystö on ohjeistanut palaamaan takaisin Romaniaan, ettei tarvitsisi kadulla palella. Suomi majoittaa heidät nyt hotelli Fennoon.

Pääseekö suomalainenkin kadulta palelemasta hotelli Fennoon vai tarvitaanko siinä jonkun toisen maan passi tai vaihtoehtoiseti kielitaidottomuus + passittomuus?

Perhe ei aio kehoituksesta huolimatta palata Romaniaan. Hotellimajoituskaan ei kelpaa “hotelli on nyt ok, mutta tietenkään emme halua asua täällä pidempään, koska eihän hotelli ole koti lapselle”. He siis haluavat Suomen valtion rahoittaman asunnon ja suomalaisten veronmaksajien rahoja elääkseen.

Nämä romanialaiskerjäläiset ovat keksineet uudenlaisen kerjäystavan, kerjäys suoraan viranomaisilta. Nämä pitää passittaa heti takaisin Romaniaan. Muuten joudumme kustantamaan aika monen kerjäläisen elämän.

Kirjoitettu paikassa Kirjoitukset | Avainsana(t):: , , , , | Jätä kommentti »

Valttikortit kädessä?

Kirjoittaja: vuoksela aloitettu 08.02.2009

Suomella on mahdollisuus halutessaan välttää hallitsemattoman maahanmuuton ja yhteiskunnan islamisoitumisen mukanaan tuomat haitat. Tosin nopeita toimenpiteitä vaaditaan. Nykyinen ulkomaalaislakimme on liiaksi elintasosiirtolaisten maahanmuuttoa suosiva ja sitä aiotaan Astrid Thorsin ehdotuksen pohjalta entisestään väljentää. Tämä tarkoittaa elintasosiirtolaisten ja ns. ankkurilapsien tulvaa maahamme. Perheenyhdistämiset moninkertaistavat siirtolaisten määrän. Resurssimme eivät riitä edes nykyisen tilanteen käsittelyyn ja miten kansalaisille perustellaan se, että muualta tulleet menevät sosiaaliturvaetuuksissa ohitse? Helsingissäkin on asunnottomia, mutta pakolaisille vuokrataan pari hotellirakennusta keskustasta. Samaan aikaan vaaditaan lisää rahaa maahanmuuton tukemiseksi, mutta suomalaisten köyhien asialle ei kansanedustajiltamme löydy kiinnostusta.

Nyt tarvitaan siis toimenpiteitä kansalaisilta, eli lähinnä vaikuttamista päättäjien suuntaan. Maahanmuutto on elintasosiirtolaisilta estettävä kokonaan. Emme millään voi ottaa maahamme rajatonta siirtolaisturvaa romahduttamatta samalla koko pohjoisen maamme yhteiskuntajärjestelmää. Voit esim. allekirjoittaa adressin tai lähettää kansanedustajalle sähköpostia.

Kokemukset afrikkalaisista/islamilaisista siirtolaisista kautta Euroopan ovat järkyttäviä. Ongelmia tulee varmasti todella paljon Suomeenkin, jos maahanmuuttolakia ei tiukenneta. Suomeenhan halutaan kuitenkin osaavaa työvoimaa, meillähän on “työvoimapula”. Tosin näyttäisi siltä, että ihan kotoperäistä työvoimaa on vapautunut/vapautumassa ihan riittävästi työmarkkinoille. Jos työvoimaa tarvitaan, niin olisi toivottavaa, että työvoima integroituu yhteiskuntaamme, ei vaadi erityiskohtelua, on luku- ja kirjoitustaitoista ja mielellään ammattitaitoista. Tälläistä työvoimaa löytyy Euroopan alkuperäisväestön keskuudesta. Saksalaisethan tuntevat itsensä vieraaksi jo omassa maassaan (esim. Berliinin Neukölln) eivätkä ruotsalaisetkaan halua enää asua tietyissä kaupungeissaan (esim. Malmö, Rosengård). Suomi voisikin pitää pään kylmänä ja estää kolmannen maailman elintasosiirtolaisten maahnmuuton ja houkutella sen sijaan Euroopan alkuperäisväestöä Suomeen töihin. Nämä ihmiset oikeasti myös rikastuttaisivat kulttuuriamme. Heillä on jotain tuotavaa, jaettavaa ja annettavaa kansallemme ja kulttuurillemme. He myös sopeutuvat.

Suomi pitäisi siis säilyttää Eurooppalaisena kulttuurina. Maamme demokratiakehitys on edennyt siihen pisteeseen, että sitä sietääkin vaalia. Saavutus on ihmiskunnan historiassa ihailtava. Tätä ei kannata romuttaa esim. muiden uskontojen kiihkoilijoiden vaatimuksista. Näin asian varmasti näkevät muutkin Eurooppalaiset omien maidensa kohdalla, mutta saattavat silti romahduttaa oman yhteiskuntajärjestelmänänsä hallitsemattoman maahanmuuton seurauksena. Jos tätä menoa jatketaan on mahdollista, että moni Euroopan maa on jonkin ajan kuluttua islamilaisenemmistöinen. Näinhän on käynyt jo kaupunginosille ja käymässä kaupungeille. Levottomuudet ja rikokset lisääntyvät jatkuvasti, kun siirtolaisten määrä lisääntyy. Se alkaa väistämättä ahdistamaan ja Euroopassa onkin käynnistynyt alkuperäisväestön muutto pois tietyiltä alueilta ja jopa tietyistä kaupungeista. Johtaako se vielä siihen, että aletaankin etsimään asuinpaikkaa jostain muusta maasta? Saatta olla ja Suomen pitäisikin aloittaa jo nyt aktiivisesti houkuttelemaan Eurooppalaisia muuttamaan Suomeen työvoimapulaa paikkaamaan. Länsimaiset kristityt tänne integroidaan hujauksessa ja minimaalisin kustannuksin verrattuna nykyisiin tulijoihin.

Suomen houkuttelevuuden haittapuolena on tietysti kylmä ilmasto, vaikka voihan joku talvesta pitääkin. Toinen ja ehkä isompi haitta on korkea verotus. Henkilö joka työllistyy oman maansa ulkopuolella on todennäköisesti kiinnostunut myös käteen jäävästä palkasta ja sen ostovoimasta muuttaessaan ulkomaille töihin. Suomalaisten verotaakkaa ei tulekaan lisätä entisestään esim. tukemalla nykyisenkaltaista hallitsematonta maahanmuuttoa, jonka seurauksena tänne hakeutuvat siirtolaiset ovat lähinnä verorasite työttömyyden ja rikosten rehottaessa tietyn väestönosan keskuudessa huolimatta suurista panostuksista “kotouttamiseen”.

Ilmasto ei ehkä olekaan enää niin suuri haitta eurooppalaiselle työvoimalle, joka etsii uutta kotia. Varsinkin kun vaatimukset islamilaisen lain, sharian, käyttöönotosta voimistuvat, siirtolaiset eivät kunnioita maan lakeja tai alkuperäisväestön tapoja ja uskontoa, rikostilastot nousevat, kustannukset paisuvat ja lopulta sitä alkaa tuntemaan itsensä uhatuksi ja vieraaksi omassa asuinympäristössään. Vaikka saa tosin kustantaa kaiken. Pidetään siis Suomi suomalaisena ja länsimaalaisena demokratiana, jossa kaikkien asukkaiden on hyvä olla. Sosiaaliturvan väärinkäyttäjiä ja rikostilastojen rikastuttajia ei ulkomailta kannata tänne haalia, tulijoita olisi nimittäin miljoonia. Eurooppalaiset sen sijaan saattavat pian harkitakin muuttoa rauhalliseen suomalaiseen demokratiaan. Esimerkiksi Pariisissa sai jännittää pommi-iskuja joulun alla ja Ranskassahan on mellakoitu kiihtyvällä tahdilla viime vuodet muutenkin. Englannissa räjähtivät pommit iskussa siviiliväestöä kohtaan eikä islaminuskoisten integroiminen yhteiskuntaan etene ollenkaan suunnitellusti. Nämä vain muutamana esimerkkinä nykyisestä kehityksestä. Surullista luettavaa löytyy kyllä lisää netistä.

Suomi on vielä hyvä ja turvallinen paikka yhteiskunnan arvoja kunnioittavalle työperäiselle maahanmuuttajalle. Valttikortit ovat siis vielä kädessä, mutta nykyinen poliittinen johtomme on Astrid Thorsin johdolla niistä, ikävä kyllä, luopumassa.

Kirjoitettu paikassa Kirjoitukset, Maahanmuutto | Avainsana(t):: , , , , , | Jätä kommentti »

Näin meitä kusetetaan

Kirjoittaja: vuoksela aloitettu 31.01.2009

Ja on ilmeisesti kusetettu jo pitkään. Iltalehden keskustelupalstalta löytyy oheinen tuotos. En ala kiistämään kirjoituksessa kerrottuja asioita, vaikka sen todenperäisyydestä en tarkemmin tiedäkään. Mahdolliselta ja jopa todennäköiseltä (ainakin osittain) kuullostaa kuitenkin. Jos tuo on edes osaksi totta, niin nimiä adressiin kiitos.
 
Pakolaispolitiikan hyväksikäytöstä
Lähetetty: 9.1.2009 13:59  
   Click to reply to this topic  Vastaa

Lukekaapas mitä Mohamed A. sanoo maanmiehistään. Vanha, mutta silti ajankohtainen kirjoitus.

Teksti: Alibin työryhmä:
Mohamed A. on asunut perheensä kanssa Suomessa jo vuodesta 1990. Hän saapui pakolaisena niin kuin muutkin hänen maanmiehensä. Mohamed on seurannut vuosia, mitä somaliyhteisössä tapahtuu.

“Maanmieheni kusettavat viranomaisia, salakuljettavat lapsia, huijaavat perheiden yhdistämis- ohjelmien puitteissa ja käyttävät häikäilemättömästi väärin hyväuskoista sosiaalijärjestelmäänne.” Alibin mielestä kaikki somalit eivät ole kuitenkaan huijareita. Heidän joukossaan on varmasti myös paljon rehellisiä ihmisiä. Mohammed sanoo aikoneensa kertoa monta kertaa mitä Suomen somaliyhteisöissä tapahtuu, mutta oman perheen turvallisuus on ollut esteenä.

“Heti aluksi haluan sanoa oman ehdotukseni ongelman ratkaisemiseksi: Jokainen vakaviin rikoksiin syyllistynyt pakolainen pitäisi heti karkottaa maasta. He vaikeuttavat rehellisten pakolaisten asiaa ja asemaa.” Mohamed puhuu hyvää englantia ja kohtalaisesti Suomea. Hän yllättää toimittajan uudelleen.
“Tiesitkö, että somalit ovat lähettäneet rahaa kokoajan ulkomaille?” Sanon kuulleeni jotain huhuja, mutta että tietäisin…

“Rahat eivät suinkaan mene hädässä olevien tileille, vaan ohjautuvat laittomia maahanmuuttoja järjesteleville ammattirikollisille ja Somaliaan sotaa käyville klaaneille”, Mohamed sanoo suoraan.

Suomesta rahaa uusien pakolaisten tuontiin

“Joka kuukausi lähtee satoja tuhansia markkoja!” “Suurin yksittäinen rahalähetys, jota itse olen ollut todistamassa oli tasan 100.000 markkaa!” Mohamed näyttää Kampissa olevan toimistonkin, josta rahat lähetetään.
“Sieltä on lähetetty miljoonia markkoja! Rahat lähetetään pääasiassa jonkin Persianlahden tuntumassa sijaitsevan arabimaan kautta.” Eihän rahan lähettäminen laitonta ole…

“Katso, mistä rahat ovat peräisin! Harva maanmiehistäni ansaitsee palkkaa.” Lähes sataprosenttisesti jokainen saa suomalaisten verorahoista maksettavaa toimentulotukea ja muita sosiaaliavustuksia. Tästä huolimatta moni ajelee uudenkarhealla autolla, käyttää kalliita muotivaatteita ja sisustaa asuntonsa ylellisesti.

-”Kun rahaa näyttää jäävän vielä ulkomaille lähetettäväksikin uusien “pakolaisten” hankkimiseksi Suomeen, jossain täytyy olla vikaa”, Mohamed huomauttaa. Hänen mielestään suomalaiset viranomaiset ovat hyväuskoisia, “sokeita” ja hölmöjä. Lasten salakuljetus on hyvä bisnes Mohamedin mielestä “perheiden yhdistämisohjelma” olisi hyvä, mutta…

“Lapsia käytetään nykyisin ihmisten salakuljetukseen! Systeemi on yksinkertainen. Suomessa asuvan somalin (naisen) muukalaispassiin on merkitty esimerkiksi viisi lasta. Kun nainen lähtee Tukholmaan, hän ostaa kaksi lentolippua Keniaan tai johonkin muuhun Afrikan maahan. Toinen on meno- ja paluulippu, johon myös lapset on merkitty. – Toinen on pelkkä menolippu.”

“Nainen hakee hämäyksen vuoksi Tukholmassa asianomaisen maan lähetystöstä viisumin myös lapsille. Nainen lentää kuitenkin yksin, käyttää vain menolipun ja repii toisesta meno-osan, näyttääkseen, että “koko perhe” on matkustanut.”

“Perillä hän hakee salakuljettajien järjestämästä paikasta viisi sopivan ikäistä lasta ja lentää takaisin Tukholmaan. Passintarkastajat eivät kysele, koska naisella on muukalaispassi ja edestakainen matkalippu koko perheelle.” Nainen pääsee “perheensä” kanssa Ruotsiin. Sieltä on helppo tulla Suomeen, jossa lapset opastetaan hakemaan turvapaikkaa, ja viranomaiset ihmettelevät, mistä somalilapsia ilmestyy ilman vanhempia kuin sieniä sateella. Kun TV 3:n “45 minuuttia” ihmetteli 23.10.96 lähetyksessään Suomeen samaa asiaa ja haastatteli muutamia lapsia. Eivät hekään “tienneet”, miten he olivat Suomeen tulleet.

“Joku mies toi”, he sanoivat. Mohamedin mielestä heidän oli käsketty vastata jokaiseen maahantuloa koskevaan kysymykseen: “En tiedä, joku mies toi”. Mohamed tietää, että sopivan ajan kuluttua maailmalta “löytyy” lapsille aikuisia sukulaisia, jotka pääsevät maahan ongelmitta “perheiden yhdistämisohjelman” perusteella.

“Tiedän Länsimäessä asuvan somalialaisen naisen, joka on tuonut tällä tavalla Suomeen 40 lasta”, Mohamed todistaa ja jatkaa:
“Jokaisen lapsen hakemisesta hän on saanut palkkioksi hyvät rahat.”

Mukana myös suomalaisia?

“Eräs tuttavani haki “perheohjelman” mukaisesti teini-ikäisen vaimonsa Suomeen. Samalla kerralla tulivat myös vaimon kaksi täysi-ikäistä poikaa!”

“Luulevatko suomalaiset, että somalit synnyttävät jo kahden vuoden ikäisinä? Eräät Suomesta oleskeluluvan saaneet kaksoset (lapset) onnistuivat tuomaan tänne eri perheistä lähtöisin olevia aikuisia sukulaisiaan. Ikään kuin nämä kaksoset olisivat syntyneet eri vanhemmista!” Mohamedin käsityksen mukaan juonessa täytyy olla mukana myös suomalaisia viranomaisia.

“Muuten tällaiset karkeat virheet eivät olisi mahdollisia. Pääkaupunkiseudulla asuva vanhahko somalimies sai sukulaisina Suomeen kaksi poikaa, tyttären ja tämän lapset. Kaikki rekisteröitiin pakolaisiksi ja avustukset alkoivat virrata täysimääräisinä.”

“Pian tytär häipyi lapsineen Tanskaan ja pojat livahtivat Ruotsiin. Perheen asioita hoitanut sosiaalivirkailija sai vihjeen, alkoi epäillä ja määräsi koko perheen ilmoittautumaan noin viikon kuluessa toimistossaan nähdäkseen, ovatko kaikki avustusta nostavat olemassa.”

“Vaarille tuli kiire lentää Tanskaan hakemaan “kadonnut” tytär ja tämän lapset virkailijan eteen. Temppu onnistui vain puoliksi, sillä vähäinen määräaika ei riittänyt poikien etsimiseen.”

Tyhjiä asuntoja

Pakolainen saa aina nopeasti hyvän asunnon, jonka kulut maksaa Kela ja sosiaalitoimisto. “Olen hämmästynyt, miten usein esimerkiksi vuokran voi maksattaa kahteen kertaan”, Mohamed ihmettelee. Maksaessaan asumistukea Kela lähettää rahat pankkitilille. Mohamedin mielestä on lapsellista kuvitella, että kaikki käyttäisivät rahat vuokraan.

“Rahat käytetään muuhun ja vuokrakuitit viedään sosiaalitoimistoon, joka maksaa… ja sama pätee moniin muihinkin maksuihin.” Tietosuojavaltuutettukin saa Mohamedilta osansa.

“On pakolaisten onni, etteivät Kela ja sosiaalitoimisto pysty selailemaan toistensa tiedostoja. Kun pakolaisten asunnot kalustetaan hyvin kalustein, ne joutuvat usein kauppatavaraksi.”

Pakolaiset – tässä tapauksessa somalit – myyvät ne ostattavat jollain verukkeella sosiaalitoimistolla uudet. “Kalusteet voidaan myydä moneen kertaan, sillä lapsiperheissä tuhoutuu tavallisesti paljon tavaraa”, Mohamed nauraa, puristelee vähän päätään ja jatkaa: “Ihmeellistä, ettei viranomaisilla ole aikaa tai halua tarkistaa näitäkään asioita.”

“Tiedän pari asuntoa, joiden “oikeat” asukkaat muuttivat Kanadaan. Tänne salakuljetetut muuttivat tilalle, asuivat ilmaiseksi ja nostivat pois muuttaneiden korvauksia säädetyssä järjestyksessä, sillä erilaisia väärennettyjä henkilöllisyyspapereita passeineen on helppo hankkia. Sen lisäksi he saivat toisesta paikasta myös omat korvauksensa.”

“Viranomaisten olisi jo korkea aika uskoa, että peukalon jälki on ainoa luotettava “henkilöllisyyspaperi”", Mohamed muistuttaa. Mohamed kertoo vielä yhden mielenkiintoisen tapauksen. “Muuan nainen muutti kolmen lapsen kanssa ja jätti asunnon tyhjäksi. Kunnan palkkaama suomalainen kodinhoitaja totesi tilanteen, oli hiljaa ja jatkoi kodin “avustamista” 3700 markan kuukausipalkalla.”

Passit ja “henkkarit”

Mohamedilla on persoonallinen käsitys kontrollin tehokkuudesta: “Tiedän noin tuhat maanmiestäni, joilla on väärennetty passi. Monilla on jopa kolme erilaista passia, joita tarvitaan matkusteltaessa ja nostettaessa korvauksia useammasta kuin yhdestä maasta.” Mohamedin mielestä pohjoismainen kierros käy nopeasti ja kätevästi. Hän kysyy miksiköhän Turun satamassa näyttää jokaisen kuukauden lopussa olevaan tavallista enemmän somalimatkustajia?

“He hakevat avustuksia sekä Ruotsista että Suomesta väärien henkilöllisyyspapereiden turvin.” Eniten väärennetään papereita, jotka saadaan ennen varsinaisen sosiaaliturvatunnuksen myöntämistä. Suomessa kaikki tarkastetaan vain tietokoneelta. Jos nimessä tai syntymäajassa on yhdenkin kirjaimen heitto, kone on avuton.

“Tällaisia papereita on hyvä näyttää vaikka poliisille.” Passeja, syntymätodistuksia, ajokortteja, melkeinpä mitä vain saa helposti ja nopeasti ostaa monesta paikasta.

Salaiset merkit ja oikotie onneen.

“Helsingin rautatieasema on hyvä paikka. Siellä saa paperit jopa tunnissa! Meillä on omat salaiset merkit, jotka kielivät, kuka hakee huumeita, vääriä henkilöllisyyspapereita tai jotain muuta. On olemassa salainen merkki myös sitä silmällä pitäen, onko joku ostamassa vai myymässä. Kysellä ei tarvitse.”

“Suomen muukalaispasseja myydään 500 – 2000 dollariin, riippuen kuinka monta lasta passiin on merkitty. Mitä enemmän lapsia sen arvokkaampi passi!”

“Aivan “puhdas” Somalian passi, jonka “Somalian lähetystö, Moskova” on myöntänyt, on halvimmasta päästä, Moskovassa ei ole enää Somalian lähetystöä, mutta sen “myöntämät” paperit kelpaavat Suomessa edelleen oikein hyvin!” Mohamedin mielestä asemalla ostaminen ja myyminen on helppoa, koska kukaan ei valvo mitään.

“Poliisikin on lopettanut ulkomaalaisiin kohdistuvan valvonnan”, Mohamed ihmettelee. Uuden henkilöllisyyden voi saada “laillisestikin” hyvin helposti.

” Kun henkilö menee poliisin luokse anomaan turvapaikkaa, eikä hänellä ole henkilöllisyyspapereita, hän voi ilmoittaa minkä tahansa nimen. Poliisi on tietysti epäluuloinen, mutta Punainen Risti kirjoittaa väliaikaisen henkilöllisyystodistuksen haluamallesi nimelle.”

Tämä ei tietenkään riitä. On saatava passi, jota ulkomaalaisvirasto ei anna mikäli hakijan henkilöllisyys ei ole varma. Ulkomaalaisviraston ja poliisin selvitystyö on työlästä ja kestää keskimäärin noin vuoden.

“Tähän on hieno oikotie”, Mohamed neuvoo: – “On etsittävä suomalainen nainen ja mentävä avioliittoon. Oikeusministeriö antaa esteettömyystodistuksen sinulle avioliittoa varten sillä nimellä, jonka virastossa esität. Usein SPR:n antama väliaikainen henkilöllisyystodistus riittää.”

Sitten vain naimisiin ja mies on uudesti syntynyt. Eihän kukaan Suomessa epäile oikeusministeriön antamaa todistusta! Huijarit odottavat Suomen rajan takana Suomessa on myös noin 200 “valesomalia”, jotka ovat pääasiassa Keniasta tulleita huijareita, ammattirikollisia.

“Aikaisemmin kannatti olla etiopialainen. Nyt kannattaa olla somali”, Mohamed sanoo. Virallisten tietojen mukaan kymmeniä uusia tulokkaita odottaa kuljetusta Suomeen ainakin Tallinnassa, Pietarissa ja Moskovassa.

“Heille viedään matkustamiseen tarvittavat passit Suomesta. Ne yksinkertaisesti piilotetaan alushousuihin, matka jatkuu ja systeemi pyörii…” On puhuttu paljon kuinka Suomen viranomaiset tekevät perheenyhdistämisohjelman puitteissa haastatteluja Afrikan maissa, vertaavat sieltä saamiaan tietoja Suomesta saatuihin. Aloittavat DNA-kokeet ja analyysit sukulaissuhteiden selvittämiseksi sekä tarkkailevat koko ajan milloin Somaliasta tulee “turvallinen maa”, että karkotukset voitaisiin aloittaa. Mitä mieltä olet tästä Mohamed?

” Perusvirhe on siitä, että suomalaiset eivät tunne afrikkalaista ajattelutapaa. – He seuraavat kaikkia toimenpiteitänne tarkasti. Minua nauratti, kun ministeriönne tutkijat haastattelivat Afrikassa ihmisiä, jotka olivat lähdössä Suomeen perheenyhdistämisen puitteissa.”

“Suomessa toimi samaan aikaan “somalitietotoimisto”, joka lähetti fakseina koko ajan tietoja “oikeista vastauksista” eli miten puhuteltavien piti kuhunkin kysymykseen vastata.” Mohamedin mielestä somalikielen tulkkeihin ei pitäisi luottaa sokeasti.

“Ihmissalakuljetusta harjoittavilla klaaneilla on tiedot puhuttelujen sisällöstä ennen kuin suomalaisilla on paperit valmiina. Tulkit muokkaavat vastaukset sopiviksi jo turvapaikkatutkinnan yhteydessä. Myös DNA-analyysejä voidaan manipuloida.” Olisiko tuohon uskominen?

“Usko vaan, olen seurannut asiaa vierestä.” Entäs verikokeet?

“Systeemi toimii. Ensin haetaan sopivat maahanmuuttajat. Suomesta voidaan lähettää sopiva näyte tai näytteen antaja vaikka Keniaan. Afrikassa kaikki on lahjottavissa. Myös sairaaloissa. Ei vaadi paljoa saada oikea näyte oikeille henkilöille. – Kalleinta on matkustaminen. Tiedän 13 hengen porukan, joka pääsi Helsingin lentoasemalle asti pelkin lahjuksin… Kaikki on kiinni vain rahasta, mutta sitähän Suomen ja Ruotsin sosiaalitoimistot jakavat aika mukavasti.”

” Suomessa puhutaan virallisesti, ettei Somaliaan voi palata pitkään aikaan yksikään pakolaisena sieltä tullut. Tämäkin on iso valhe. Tiedän, että noin 20 somalia käy joka kuukausi kotimaassaan.”

” Matka tehdään Abu Dubain kautta. Mogadishussa on kaksi lentokenttää, joita valvoo kaksi klaania. Voi aina valita kumman klaanin valvomalle haluaa tai voi mennä.”

“Yhteyttä pidetään jatkuvasti myös puhelimitse, mutta se on kallista. Ne ovat 16.90mk/minuutti.” Onko tässä selitys, miksi somalinuorukaiset ryöstelevät niin hanakasti “kännyköitä” kadulla kulkevilta ihmisiltä?

“Oletko joskus nähnyt yleisöpuhelimen luona jonottavia somaleja?”, Mohamed kysyy.

“Jos olet, on puhelimen suojaus onnistuttu murtamaan… Klaanit toimivat Suomessakin Suomen lehdissä on ollut vääriä tietoja, etteivät klaanit muka toimisi täällä. Klaanit ovat tehneet reviirijaon myös Suomessa. Noin kymmenen klaania ajaa täällä omia etujaan,” Mohamed sanoo. Hän luettelee todisteeksi klaanien nimiä ja selittää mistä ne tulevat.

Somalian sodassa on puhtaasti kyse vallasta. Miten sotaa olisi voitu käydä vuosikausia maassa, jonka talous on romuttunut? Jokainen vähänkin asiaan perehtynyt ymmärtää mitä jatkuva sodankäynti maksaa. Yksikään valtion ei ole Neuvostoliiton jälkeen tukenut sodankäyntiä, koska kyse ei ole kenenkään poliittisista eduista. Jostain sotaan tarvittavat rahat kuitenkin tulevat? “Ne tulevat klaanilaisten kautta. Heidän edustajansa ovat maailmalla rosvoamassa ja kusettamassa länsimaiden sosiaalijärjestelmää sotaansa varten. Ei Suomi ainoa maa ole, joka tukee näin Somalian sodaksi riistäytynyttä klaanien valtataistelua. Somalit ja huumeet Somalit ovat hyvässä asemassa, sillä he ovat jo kokeilleet ja huomanneet, ettei Suomesta hevin karkoteta ketään.”

Kiitämme Alibia ja “Mohammedia” näistä tiedoista.

“Muhamedin” Alibille kertomaa on toki kiistetty, tai pikemminkin vaiettu, mutta myöhemmin viranomaiset itse ovat joutuneet myöntämään “avainlapsi”-keinottelun ja väärinkäytökset perheiden yhdistämisessä. Mitään ylläolevista tiedoista ei ole myöskään julkisuudessa kumottu

Kirjoitettu paikassa Kirjoitukset, Maahanmuutto | Avainsana(t):: , , , , , , | Jätä kommentti »

Illman johtolankaa

Kirjoittaja: vuoksela aloitettu 30.01.2009

Kuten olemme viime viikkoina huomanneet, ovat jotkut puolueet aloittaneet epätoivoiset toimet pystyäkseen edelleen roikkumaan vallankahvassa. Epätoivoisilla toimilla tarkoitan mm. sitä, että pääministeri Vanhanen sekä Stefan Wallin ovat pyrkineet omilla puheenvuoroillaan pyrkineet estämään tietyistä asioista keskustelun. Tiettyjä asioita on mm. maahanmuuttopolitiikka.

Lamasuomessa voi olla vaarana ampua itseään jalkaan tukemalla avoimesti Astrid Thorsin ehdotusta uudeksi ulkomaalaislaiksi. Tälläkin hetkellä pakolaisia ja “pakolaisia” tulee maahan sitä vauhtia, etteivät Suomen resurssit enää riitä vastaanottamaan tulijoita. Väliaikaisia pakolaiskeskuksia avataan hotelleihin ja motelleihin. Maahanmuutolle pyydellään lisää rahaa ja ehdotetaan jopa yritysten velvoittamista maahanmuuttajien kouluttamiseen. Samaan aikaan valtio velkaantuu jatkuvasti lisää ja osa suomalaisista elää köyhyydessä.

Mitä tekevät siis RKP ja Keskusta. Pyrkivät estämään keskustelun ja mustamaalaamaan perussuomalaisia. Persuja puolueena, kuten Vanhanen puheessaan. Persujen yksittäisiä edustajia, kuten Timo Soinia eurovaalikohusta. Mielestäni pitäisi ehkä enemmänkin ihmetellä eurovaalien yhteydessä demareita ja Jani Sievisen ehdokkuutta. Tämän “Tavallisen ihmisen” asioiden ajajan mielipiteitä tai poliittisia tavoitteita ei vielä löydy Janin omilta kotisivuilta, eikä sen koommin Vihdin demareidenkaan sivuilta. Sievinen ehti kuitenkin eurovaaliehdokkuutensa jälkeen ilmoittaakin oman “agendansa”. Siihen kuuluu tällä hetkellä kesähäät, eikä sitten muuta.

Soinihan ilmoitti, ettei kuitenkaan lähde eurovaaliehdokkaaksi. Joku kuitenkin hätääntyi jo niin paljon, että ehdoteltiin jo lakia, joka kieltäisi moisen puuhan. Väyrysen asettuessa kansanedustajaehdokkaaksi europarlamenttipaikastaan huolimatta, ei kukaan ollut huolissaan “systeemin väärinkäytöstä”. Ei vaikka Paavo uhkasi jäädä europarlamenttiin, mikäli ministerinpaikkaa ei heltiäisi. Tärkeintähän viimeaikaisissa tapahtumissa näyttäisi olevan se, että omasta kannatuksestaan huolissaan olevat puolueet saavat mustamaalattua Perussuomalaiset ja Soinin Persujen keulahahmona.

Toinen mustamaalaamiskampanjan uhri näyttää olevan Jussi Halla-Aho. Vihreät naiset tekivät vanhoista kirjoituksista tutkintapyynnön, joka hylättiin aiheettomana. Nyt syyttäjä on asialla ja ilmeisesti vanhoja kalavelkoja makseleva syyttäjä Mika Illman käyttää asemaansa härskisti hyväkseen omia poliittisia ja itsekkäitä etujaan ajaakseen. Halla-Ahon kirjoituksia myös vääristellään ja niistä pyritään antamaan synkeä kuva. Hesarin keskustelupalstalla väitettiin jopa Illmanin olevan RKP:n asialla maahanmuuttopolitiikan arvostelua vaimentamassa. Jokatapauksessa kyseessä on kerrankin aito poliittinen ajojahti. Jos tämä juttu menee oikeuteen on kyseessä poliittinen oikeudenkäynti. Siis Suomessa! Ihmistä vainotaan mielipiteidensä vuoksi, koska hän arvostelee nykyään valtaapitävien politiikkaa.

Tämä kaikki siis sen vuoksi, ettei esim. RKP:n ja Keskustan oma sanoma uppoa kansalaisiin. Pyritään vaimentamaan ne henkilöt ja puolueet, jotka esittävät vaihtoehdon. Tässä on joku käsittänyt politiikan teon täysin väärin. Kansanedustajat ovat luottamustehtävänään toteuttamassa kansan tahtoa. Jos kansan tahto on jotain muuta kuin Keskustan linja niin demokraattisessa maassa (minkälaisen haluaisin uskoa Suomenkin olevan), on kansalle annettava oikeus äänestää tahtonsa mukaan sekä keskutella RKP:llekin epämieluisista asioista. Itse on pyrittävä esittämään se oma vaihtoehtonsa, eikä vaimentamaan muita. Tämä muiden tahojen vaimentaminenhan etenee pahimmassa tapauksessa sananvapauden rajoittamiseen ja netin sensurointiin. Epämiellyttävä (lähi)tulevaisuudennäkymä valvontayhteiskunnasta.

RKP ja Keskusta – Moraalitonta toimintaa omien etujen ajamiseksi.

Kirjoitettu paikassa Kirjoitukset, Maahanmuutto | Avainsana(t):: , , , , , , , | Jätä kommentti »

Hotellissa ja motellissa

Kirjoittaja: vuoksela aloitettu 29.01.2009

Helsinki aikoo majoittaa 330–400 turvapaikanhakijaa keskustahotelleihin parin kolmen kuukauden kuluttua.Sosiaalilautakunnan puheenjohtaja Astrid Gartz (sd) pitää keskustaa parhaana sijoituspaikkana turvapaikanhakijoiden kannalta, koska he joutuvat asioimaan paljon ulkomaalaisasioita hoitavien viranomaisten kanssa.”He ovat keskimäärin noin kuukauden vastaanottokeskuksessa”, hän sanoo.Kaupunki aikoo vuokrata vastaanottokeskusten käyttöön entisen Marttahotellin Punavuoresta ja hotelli Fennon Kalliosta. Marttahotelli lopetti toimintansa viime kesänä ja Fenno jatkaa enää pari kolme kuukautta hotellina.

Helsinki siis majoittaa jopa 400 turvapaikanhakijaa keskustahotelleihin. Hotellit olisivat ilmeisesti poistumassa varsinaisesta hotellitoiminnasta, mutta ovat silti valtakunnan kalleimpiin kuuluvilla paikoilla. Näiden vuokraaminen ja kunnossapito ei ole ilmaista puuhaa Helsingin kaupungille. Lisäksi ihmetyttää, miksi näin jalomielistä toimintaa ei harrasteta omia (siis suomalaisia) asunnottomia kohtaan. Mikäli Helsingillä on huonokuntoisempia asuntoloita huonommilla sijainneilla olisi nämä voinut vaikka ottaa maahanmuuttajien käyttöön ja asuttaa asuntoloissa nyt asustelevat suomalaiset veronmaksajat näihin keskustan hotelleihin.

Suomessa on köyhyyttä jo nyt ja köyhyys tullee lisääntymään laman myötä. Ihmisiä irtisanotaan, yrityksiä kaatuu, tulokset pienenevät ja lopulta verokertymä pienenee. Lisäksi valtio ottaa velkaa, jolle maksamme korkokuluja. Oletteko tavanneet ihmisiä, jotka keräilevät roskia ja pulloja henkensä pitimiksi talvipakkasella? Minä olen ja se säälittää. Suorastaan vituttaa katsella keskustahotellien muuttamista pakolaiskeskuksiksi, varsinkin kun sekään ei tule riittämään. Elintasosiirtolaisia virtaa maahamme jatkuvasti kiihtyvällä tahdilla ja maahanmuuttolakeja ollaan entisestäänkin löysentämässä. Vaikka velkaa otammekin, on RKP sitä mieltä, että maahanmuuton tukemiseen on saatava lisää rahaa! Mistä sekin revitään? Velaksi elätetään maahanmuuttavat siirtolaiset ja vähät välitetään oman kansamme hyvinvoinnista. Kertakaikkiaan sietämätöntä asioiden hoitoa. Toivonkin, että RKP hukkuu omaan keitokseensa ja katoaa poliittiselta kartalta lopullisesti viimeistään seuraavissa eduskuntavaaleissa. Puolue on edesvastuuttomuuden ja omanedun häikäilettömän ajamisen huipentuma.

Näiden hotellien läheisyydestä löytyy mm. pari ruokajonoa suomalaisille. Maahantulijoiden tuskin tarvitsee vaivautua näihin jonoihin. Eiköhän hotelliin saada etninen keittiö palveluineen. Eihän hotellihuoneissa voi kokata.

Maahantulevia turvapaikanhakijoita pitäisi sijoittaa ensisijaisesti muualle kuin pääkaupunkiseudulle, jossa kärsitään muutenkin ahtaudesta ja asuntopulasta. Suomesta löytyy tyhjeneviä kuntia, joihin maahantulijoita olisi parempi asuttaa. Näin välttäisimme myös pääkaupunkiseudun kaupunginosien ghettoutumista. Myös Keskustapuolueen luulisi olevan turvapaikanhakijoiden hajasijoittamisen kannalla. Näin pidettäisiin koko Suomi asutumpana. Voipi vaan olla, ettei kiinnostakaan esim. afrikkalaisten “pakolaisten” majoittaminen omille kylille. Asianhan voi jättää pääkaupunkiseudun huoleksi. RKP ajaa aktiivisesti maahanmuuton kasvattamista ns. kolmansista maista. Kiinnostaisi tietää, kuinka paljon ruotsinkieliset kunnat ja Ahvenanmaa näitä pakolaisia ottavat vastaan ja asuttavat.

Mihinhän tämä muiden kansojen arvostaminen päättäjiemme keskuudessa vielä loppujen lopuksi tuleekaan huipentumaan?

No toiset ne joutuvat tyytymään “vain” motelllimajoitukseen.  Haluan kuitenkin muistuttaa, että Suomessa ei ole kenenkään pakko olla. Nämäkin “pakolaiset” voivat lähteä pois jos ahdistaa. Melkeinpä luulisi, ettei heillä olekaan kotimaassaan asiat niin huonosti, että pitäisi hakea turvapaikkaa…

Syrjäseutu ahdistaa turvapaikanhakijoita (YLE)

Salon Suomusjärvellä sijaitsevassa entisessä Syvälammen motellissa asuu tällä hetkellä 50 turvapaikanhakijaa. He eivät ole tyytyväisiä.Turvapaikanhakijat tuotiin tilapäismajoitukseen Helsingin alueelta, jossa he saivat päivisin liikkua vapaasti kaupungilla. Erityisesti mielipahaa aiheuttaa ruoka. Somalialaisille perinneruokien valmistus on tärkeää. He kaipaavat takaisin Helsingin vastaanottokeskuksiin, jossa heillä oli mahdollisuus ostaa ruokatarvikkeita kaupungilta ja valmistaa ruokansa itse.

- Olemme eristyksissä kaupungeista ja ostospaikoista. Jos haluamme ostaa jotakin, meidän pitää matkustaa 20 kilometriä, eikä täällä ole säännöllisiä kulkuyhteyksiä, kertoo Abdulgadir Hassan.Tilapäisten vastaanottokeskusten ongelmana on myös palveluiden järjestäminen. Syvälammella esimerkiksi terveyspalvelut on hoidettu siten, että paikalla käy hoitaja. Keskuksessa on myös koko ajan paikalla ohjaajia. Asukkaat itse ovat kuitenkin palveluja enemmän huolissaan tekemisen puutteesta.

- Meillä ei ole huoneissamme televisioita tai muuta viihdettä, eikä paikkoja joihin mennä. Emme saa päättää mistään itse, sanoo Abdi Mohamed Abdi.Vapaa-ajan ongelmiin on luvassa helpotusta ensi viikolla. Halukkaat pääsevät pelaamaan jalkapalloa tai salibandya Suomusjärven koulun salissa.

Yksityiskiinteistöt ovat kortilla

Tilapäisiä vastaanottokeskuksia ja lasten ryhmäkoteja on Syvälammen lisäksi avattu ainakin Espoon, Kotkan ja Närpiön alueille. Usein keskukset perustetaan yksityisiin tiloihin tai majoitusliikkeisiin. Ongelmia aiheuttavat muun muassa terveys- ja koulupalvelujen saatavuus.Tiloja tarvitaan lisää, sillä Suomen vastaanottokeskuksissa on tilaa 2 500 ihmiselle kun Suomessa on turvapaikanhakijoita lähes 3 500. Kiinteistöjä etsineen konsultin mukaan vaikeudet eivät lopu sopivien tilojen löytymiseen.

- Usein jo siinä vaiheessa kun tutkimme sopivaa kiinteistöä leviää huhu vastaanottokeskuksen tulosta paikkakunnalle. Siitä alkaa sellainen rumba ja vastustus, että neuvottelut tiloista kaatuvat siihen, kertoo Matti Jäntti Hehku Consulting Oy:stä.
Pakolaismäärän odotetaan kasvavan

Viime vuonna Suomeen tuli neljä tuhatta turvapaikanhakijaa, kun vuonna 2007 heitä oli 1 500. Tänä vuonna määrä saattaa nousta jopa kuuteen tuhanteen. Eniten hakijoita tulee Irakista, Somaliasta ja Afganistanista. Helsingin vastaanottokeskuksen johtajan Leena Markkasen mukaan turvapaikanhakijoiden lisääntymiseen vaikuttaa osin Ruotsin tiukentunut turvapaikkapolitiikka.

Vastaanottokeskusten ruuhkautumiseen vaikuttaa myös se, että Suomesta on muutaman vuoden sisällä lopetettu useita keskuksia, viimeksi viime vuonna Perniössä ja vuotta aiemmin Tampereella.

Kirjoitettu paikassa Kirjoitukset, Maahanmuutto | Avainsana(t):: , , , , , | Jätä kommentti »

Astrid Thorsin yritys

Kirjoittaja: vuoksela aloitettu 20.01.2009

RKP jatkaa valitsemallaan tiellä itsepäisesti, vaikka se veisi syvälle suohon. Astrid Thors on taas vauhdissa ja tällä kerralla: “maahanmuutosta vastaava ministeri Astrid Thors (r) sanoo, että (mamujen) koulutuksen laajentamiseen pitää saada työnantajat mukaan. Tämä on hänestä  “poliittisen väännön vaikeimpia kohtia”. “Ei kaikki voi olla yhteiskunnan vastuulla.”"

Astrid olisikin nyt pikaisesti pysäytettävä. Toivon, että politiikassamme vaikuttavat henkilöt ottaisivat asiakseen näiden kaikista typerimpien ehdotusten ja/tai ministerien torpedoinnin. Suhteellisen erikoisia ehdotuksia ja niiden epämääräisiä perusteluja tulee valtionjohdoltamme tasaisena virtana. Yksityisten kansalaisten vaikutusmahdollisuudet ovat, varsinkin vaalien välissä, hyvinkin rajalliset. Sen sijaan poliittiseen elämään pitäisi saada keskustelua, edes silloin, kun ehdotus/ehdottaja on typerä.

Kun keskustelua on viime aikoina viritelty, ovat sekä Vanhanen että Wallin kiirehtineet tukkimaan suita ja määräilemään keskustelusta ja niistä asioista joista ei mielellään keskusteltaisi. Kansalaisten tulisikin kiinnittää enemmän huomiota poliitikkojemme tekemisiin ja seuraavissa vaaleissa vaikuttaa siihen, ketkä niitä päätöksiä jatkossa tekevät. Tosin kaikkia ei politiikka kiinnosta ja jotkut äänestävät mielikuvien mukaan, joten todellista muutosta on vaikea saavuttaa. Tällä hetkellä varsinkin RKP:n linjaukset ovat kuitenkin sitä luokkaa, että ne toivottavasti muistetaan pitkään ja se toivoakseni näkyy RKP:n kannatuksen vähenemisenä. Maahanmuttolakiahan ollaan muuttamassa väljempään suuntaan juurikin tämän samaisen Astrid Thorsin toimesta. Yksityinen kansalainen voi laittaa vaikka nimensä addressiin, sitä järjettömyyttä vastustaakseen. Vielä voit vaikuttaa, kohta maahanmuutto-ongelmat leviävät käsiin, mikäli Thorsin ehdotukset menevät läpi.

Tällä kertaa siis Astrid Thors (RKP) ehdottaa, että maahanmuuttajien koulutukseen pitäisi saada yritykset mukaan. Miksi ihmeessä yrityksien toimintaedellytyksiä pitäisi entisestään vaikeuttaa velvoittamalla ne hallitsemattoman maahanmuuton seurauksena maahanmuuttajien koulutukseen? Se tulee Astridinkin mukaan olemaan “poliittisen väännön vaikeimpia kohtia”, joten ihan kaikki eivät taida ajatella asiasta Astridin tavoin. Yritykset osallistuvat maahanmuuttajien elämisen ja koulutuksen kustannuksiin jo tälläkin hetkellä maksamalla veroja. Summa ei ole ihan mitätön. Astridin toteamus “Ei kaikki voi olla yhteiskunnan vastuulla” on suorastaan järkyttävä. Ensin Astridin edustama taho eli valtio kerää kansalaisilta ja yrityksiltä verotulot. Sen jälkeen rahat pitäisi käyttää kansalaisten yhteisten etujen mukaisiin asioihin. Näitä ovat mm. koulutus, terveydenhuolto, armeija, poliisi, palokunta, tiestö jne. Rahat eivät kuitenkaan riitä, vaan niitä kylvetään joihinkin vähemmän tärkeisiin kohteisiin jopa niin paljon, että valtio ottaa jatkuvasti lisää velkaa. Tässäkin tilanteessa Astrid haluaa nostaa maahanmuuttajien määrää ja kun esim. yrityksiltä verotetut rahat loppuvat Astrid haluaa velvoittaa yritykset maahanmuuttajien koulutuksesta vastuullisiksi tahoiksi. Kyllä se on valtio, joka vastaa maahanmuutosta, sen määrästä ja laadusta sekä sitä kautta myös kustannuksista. Eivät yritykset, yhdistykset tai yksittäiset kansalaiset.

Astrid Thors jatkaa suorastaan Pahkasikamaisella huumorilausunnolla. Pahkasikahan on mm. Stefan Wallinin suosikkilehtiä ja onko nyt käynyt niin, että ruotsinkielinen kansanpuolue ottaa sen oikein poliittisena ohjenuoranaan? Vinkkinä voin kertoa, että Pahkasika on huumorilehti. Oikeassa elämässä ei ole, varsinkaan valtion johtotehtävissä, tavoittelemisen arvoista nämä Pahkismaiset lausunnot. Astrid:

“Thors on tyytyväinen siihen, että kaikki puolueet ovat tyytymättömiä maahanmuuttajien kotouttamisen tuloksiin. Hän sanoo kokevansa kritiikin “tukevana kannanottona”.”

Eli kaikki puolueet ovat tyytymättömiä maahanmuuton kotouttamisen tuloksiin. Silti Astrid haluaa lisätä maahanmuuttoa. Hän myöskin kokee kritiikin “tukevana kannanottona”. Voi perkele sentään, mitenköhän asia pitäisi ilmaista, että Astrid ymmärtäisi muiden olevan sitä mieltä, että maahanmuuttajien kotouttaminen on mennyt perseelleen? Härkäpäisen typerästi Astrid jatkanee valitsemallaan linjalla hallitsemattoman maahanmuuton lisäämiseksi seurauksista piittaamatta. Kaikki negatiivinenkin palaute koetaan “tukevana kannanottona”. Lisäksi ministeri Wallin yrittää estää asiasta käytävää keskutelua, ettei RKP:n epäonnistunutta politiikkaa arvosteltaisi julkisuudessa. Joskus olisi kuitenkin hyvä myöntää tosiasiat, eli tässä tapauksessa se, että maahanmuuttopolitiikka on epäonnistunutta maahanmuuttajien määrän ja taustan vuoksi. Sen sijaan Thors hämmentää soppaa edelleen ja pyrkii sotkemaan valtion, jonka toimista hän itse on vastaa ja yritysten vastuun maahanmuuttajien kotouttamisesta. Halutaanko täten kenties saada joku muukin taho syytettäväksi epäonnistuneesta mamujen kotouttamisesta?

“Erityisesti arvosteltiin maahanmuuttajien vaikeuksia työllistyä.”

No tässä sen taas näkee. Pakolaiset ja elintasopakolaiset työllistyvät erittäin huonosti ja tulevat yhteiskunnalle todella kalliiksi. Kuitenkin heidän ottamistaan Suomeen perustellaan juuri sillä, että he tulevat tänne tekemään töitä, joihin meillä ei edes riitä työvoimaa. Suomessa on kyllä työtöntä työvoimaa riittävästi tälläkin hetkellä. Pakolaisstatuksella ei nimittäin paljoakaan huippuosaamista Suomeen saavu. Mahdollisen laman seurauksena työttömyys vain lisääntyy. Lisäksi pitäisi Astridin mielestä tuhlata verorahoja maahanmuuttajien elättämiseen ja kun verorahatkaan eivät riitä velvoitetaan yritykset osallistumaan vielä verojen maksamisenkin jälkeen maahanmuuttajien koulutukseen. Miksi muuten vain maahanmuuttajien? Voitaisiinko yritykset kenties samantien velvoittaa osallistumaan kaikkien työttömien koulutukseen?

“Tukea Thors tarvitsee, kun hän hallituskauden puolenvälin tarkastelussa helmikuussa yrittää puristaa lisää rahaa kotouttamiseen.”

No juurikin näin. Eli lisää rahaa hallitsemattoman ja koko ajan kasvavan maahanmuuton kustannuksiin.

“Kuluvaksi vuodeksi kunnille on budjetoitu 61 miljoonan euron korvaukset.”

No johan palaa rahaa. “Maahanmuutto on rikkaus” tarkoittaakin ilmeisesti sitä, että kunta saa valtionapuja. Tuon 61 miljoonan valtionavun päälle tulee sitten ilmeisesti vielä valtion sekä kuntien omista verotuloistaan maksamat menot. Veroeuroja liikuttelemalla ja ne huonosti sijoittamalla ei kuitenkaan oikeasti rikastuta.

“Helsingin kaupunginjohtaja Jussi Pajunen vaati joulukuussa, että turvapaikanhakijoita olisi saatava vähennettyä, koska valtio ei kykene hoitamaan heidän työvoimapalveluitaan.Hakijoiden määrä on kasvanut Ruotsin politiikan kiristämisen takia. Pajunen ehkä tarkoitti, että Suomen pitäisi seurata perässä?”

No näinhän se on. Se, että resursseja Suomesta ei löydy, oma infrastruktuurimme rapautuu ja kansalaiset voivat huonosti ei estä Astridin haaveilua paremmasta huomisesta maahanmuuttajille.

“Jollei työvoimahallintoon saada lisävoimia, on keksittävä muuta: osaamiskartoituksia voisivat tehdä myös kunnat tai yksityiset, Thors kaavailee.
Mutta miten Thors voi edes kuvitella työvoimahallinnon saavan lisävoimia, kun valtion tuottavuusohjelma vaatii karsimaan sitä? “Tuottavuusohjelma on työvoimahallinnossa ollut kovan julkisen keskustelun alainen. Asia ei ole loppuun käsitelty.” “

Helsingin Sanomien artikkeli aiheesta. Artikkelin lopussa myös keskustelua.

Thors haluaa yritykset mukaan kouluttamaan maahanmuuttajia

12.1.2009 20:08
A A

Pekka Vuoristo

Helsingin Sanomat
Astrid Thors

Maahanmuutosta vastaava ministeri Astrid Thors (r) sanoo, että koulutuksen laajentamiseen pitää saada työnantajat mukaan. Tämä on hänestä  “poliittisen väännön vaikeimpia kohtia”. “Ei kaikki voi olla yhteiskunnan vastuulla.”

Thors on tyytyväinen siihen, että kaikki puolueet ovat tyytymättömiä maahanmuuttajien kotouttamisen tuloksiin. Hän sanoo kokevansa kritiikin “tukevana kannanottona”.

Helsingin Sanomat kertoi puolueiden näkemyksistä maanantaina. Erityisesti arvosteltiin maahanmuuttajien vaikeuksia työllistyä.

Tukea Thors tarvitsee, kun hän hallituskauden puolenvälin tarkastelussa helmikuussa yrittää puristaa lisää rahaa kotouttamiseen.

Tässä vaiheessa on tarkoitus saada rahaa kunnille. Esimerkiksi niiden pakolaisten sijoittamisesta saama korvaus on pysynyt samana 16 vuotta.

Summista Thors ei halua puhua, mutta hän määrittelee, että kuntien kaikkiin valtionosuuksiin verrattuna korotustarve on “indeksikorotuksen virhemarginaalin” suuruinen.

Kuluvaksi vuodeksi kunnille on budjetoitu 61 miljoonan euron korvaukset.

Eduskunta käsittelee paraikaa Thorsin selontekoa, jossa luvataan kotouttamiskoulutusta kaikille maahan vähintään vuodeksi tuleville.

Nykyään sitä saavat vain työvoimatoimistojen asiakkaat. Eduskunnan valiokunnat ovat taputtaneet tälle käsiään – ja vaatineet, että rahasta ei saa jäädä kiinni.

Helsingin kaupunginjohtaja Jussi Pajunen vaati joulukuussa, että turvapaikanhakijoita olisi saatava vähennettyä, koska valtio ei kykene hoitamaan heidän työvoimapalveluitaan.

Hakijoiden määrä on kasvanut Ruotsin politiikan kiristämisen takia. Pajunen ehkä tarkoitti, että Suomen pitäisi seurata perässä?

“En tiedä, seisooko Pajunen bloginsa takana. Ehkä hän myös vähän katuu sitä”, Thors vastaa.

Hän vetoaa siihen, että hakijoiden palauttamisessa linjaa vetävät itsenäiset tuomioistuimet.

Siitä Thors on yhtä mieltä Pajusen kanssa, että maahanmuuttajien työvoimapalveluista olisi saatava jopa puolen vuoden jonot pois.

Jollei työvoimahallintoon saada lisävoimia, on keksittävä muuta: osaamiskartoituksia voisivat tehdä myös kunnat tai yksityiset, Thors kaavailee.

Mutta miten Thors voi edes kuvitella työvoimahallinnon saavan lisävoimia, kun valtion tuottavuusohjelma vaatii karsimaan sitä?

“Tuottavuusohjelma on työvoimahallinnossa ollut kovan julkisen keskustelun alainen. Asia ei ole loppuun käsitelty.”

Kirjoitettu paikassa Kirjoitukset, Maahanmuutto | Avainsana(t):: , , , , , , , , | Jätä kommentti »

Wallin “hyökkää”

Kirjoittaja: vuoksela aloitettu 18.01.2009

Matti Vanhanen “hyökkäsi rasismia vastaan” ja siitä innostuneena “hyökkää” myös kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallin. Hän ehdottaa, että “puolueet laatisivat yhteisen julkilausuman, jossa ne sanoutuisivat irti rasistisista sanoista ja teoista EU-vaalikampanjoinnissa.”

Jaahas, käsittääkseni “rasistista teoista” joutuu Suomessa jo tilille. Eivät kai poliittiset puolueet ole syyllistyneet rasistisiin tekoihin tähänkään asti? Mitkä sitten ovat Stefanin mielestä näitä “rasistisia sanoja”? Onko niitä myös ruotsin kielellä? Onko niistä jo laadittu jonkinlainen lista? Wallinilta populismia parhaimmillaan (tai pahimmillaan).

RKP on vihdoinkin keksinyt (omasta mielestään) olemassaololleen jonkun muunkin oikeutuksen kuin ruotsinkielen kohtuuttoman tukemisen ja suomenkielisen enemmistön alistamisen – Monikultturisuuden ja maahanmuuton!

Suomenruotsalaiset ovat (ainakin tapaamani) oikein mukavia ja suomalaisia, vaikkakin omine tapoineen, kielineen ja kulttuurisine piirteineen. Ainoa asia mistä suomenruotsalaisia voisin kritisoida onkin RKP:n äänestäminen. Tämä siis jo ennen hallitsemattoman maahanmuuton suosimista. Esimerkiksi Ruotsissa asuu n. 500 000 suomalaista tai heidän jälkeläistään, joista ainoastaan 1000 käy suomenkielistä koulua. Suomessa taas n. 4% (maassa jo kauan asuneen) vähemmistön vuoksi kaikki opettelemme ruotsia. Ruotsissa ei suomea opetella ja se onkin ihan oikein. Ei koko kansan suomenkielen opiskeluun Ruotsissa löydykkään järkisyitä. Eipä tosin Suomessakaan löydy järkisyitä sille, että koko kansa opiskelee ruotsia pienen vähemmistön etujen vuoksi. Suomessa ruotsinkielen asemaa ajaa RKP. Suomessa äidinkielenään ruotsia puhuvat äänestävät todennäköisesti tätä puoluetta myös ihan tottumuksen vuoksi. Kun puolueen lähes ainoana tavoitteena on ruotsinkielen asema suomessa, menevät nämä äänet täysin hukkaan. Ruotsinkielen edun härski ajaminen tuo mukanaan kustannuksia sekä tietynlaista epätyytyväisyyttä ruotsinkielistä vähemmistöä kohtaan. Ruotsinkielinen kulttuuuri säilyy Suomessa kyllä ilman pakkoruotsia tai RKP:tta. On kansakunnan etu, jos voi valita vieraaksi kieleksi jonkun muun (saksa, venäjä, ranska, espanja, kiina…) kuin ruotsin. On myös jokaisen suomenruotsalaisen etu tulla toimeen suomenkielellä.

Tästä voisi päätellä siis, että RKP ajaa käsittämättömän itsekkäällä ja suorastaan rasistisella tavalla ruotsinkielisten etuja suomenkielisiin nähden. Toivoisinkin, että maamme ruotsinkieliset ajattelisivat asioita hiukan avarammin ja antaisivat suomenkielisille vapauden valita. Tämä varmasti parantaisi yhteiseloamme. Suomessa yhteinen kieli on kuitenkin suomi. Pääsääntöisesti tuntemani Suomen ruotsinkieliset ovat fiksuja ihmisiä, joiden äänten soisi vaaleissa menevän jonnekin muualle kuin härkäpäiseen ruotsinkielen tukemiseen.

Tämä lähtökohtaisesti eriarvoistava puolue, RKP, vaatii kuitenkin Stefan Wallinin sanomana, että on “hyväksyttävä paasikivimäisesti tosiasiat”. Ei kuitenkaan hyväksytä niitä tosiasioita, jotka eivät heille sovi.

Jos “Paasikivimäisesti hyväksysi tosiasiat” voisi päätyä siihen johtopäätökseen, että koko Länsi-Euroopan maahanmuuttopolitiikka on avoimuutensa vuoksi kussut kintuille. Tästä voisi aloittaa myös käytännön toimenpiteitä hallitsemattoman maahanmuuton hillitsemiseksi. Mutta ei, Walliin “korostaa, että monikulttuurisuus ja maahanmuutto eivät ole osa Suomen tulevaisuutta vaan jo nyt vallitseva asioiden tila.” Miten niin? Monen kulttuurin (tavat, lait, säännööt, kunniakäsitykset jne.) olemassaolo yhden valtion rajojen sisällä on kohtalaisen mahdotonta.

Suomessa on Suomen kulttuuri ja Suomen lait. Näiden mukaan eletään. Onhan meillä ollut Suomessa myös ruotsinkielinen, lestadiolainen, romaani, tataari jne. vähemmistö ja hyvin ollaan sopeuduttu. Miksi nyt pitäisi muuttaa kurssia ja koko kansan aloittaa “monikulttuurinen” elämä? Jos itse olisin kiinnostunut afrikkalaisesta kulttuurista, niin muuttaisin ehkä Afrikkaan. Täytyy kuitenkin todeta, että ei voisi vähempää kiinnostaa. En siis tule koskaan “monikulttuuriseksi” sikäli kuin ymmärrän mitä Walliin tuolla termillä tarkoittaa. Monet muut kulttuurit kiinnostavat kyllä, mutta Eurooppalaisissakin on ymmärtämistä ja tutustumista ihan riittävästi minulle. Suomessa todennäköisesti asuu paljon ihmisiä, joita vieraiden maiden ja uskontojen kulttuurit eivät kiinosta pätkääkään. Miksi heitä pitäisi velvoittaa ymmärtämään ja kokemaan niitä omassa lähipiirissään? Jos maahamuutto on nyt “tosiasia” ei sitä tarvitse kuitenkaan hyväksyä. Sen voi muuttaa vaikka seuraavissa eduskuntavaaleissa.

Vanhasen vanavedessä myös Stefan hyökkää ennemminkin demokratiaa vastaan kuin minkään puolesta ja yrittää kahlita keskustelua Suomen asioista. Wallin, Vanhanen, RKP ja Keskusta tuntuvat olevan kusi sukassa tällä hetkellä. Ajetaan vaikka päin seinää, kun on kerran kaasua painettu. Edes huonot kokemukset eivät saa näitä säätäjiä vaihtamaan mielipidettään. Mielipide muuttuu vasta sen jälkeen, kun joku muu saa toisin tekemällä riittävästi ääniä vaaleissa. Sen jälkeen nämäkin vässykät tarkastavat linjojaan. Perussuomalisia ei kuulemma tällä(kään) lausunnolla jahdata, mutta todellisuus taitaa olla toisin. Näyttäisi siltä, että RKP ja Keskusta haluaisivat sanella äänestäjille, mitä mieltä heidän pitää olla. Ikäänkuin äänestäjät olisivat menettämässä puolueiden luottamuksen eikä päinvastoin!

Ilmeisesti Suomen ruotsinkielisillä on nykyään vahva itsetunto ja hyvä suomenkielen osaaminen eikä RKP:tä koeta enää niin tärkeänä. Siihen ainakin viittaa RKP:n uusi aluevaltaus, maahanmuuton tukeminen. Jotain muutakin yritetään keksiä kuin kielipolitiikka ja mitäs muuta sitä yrittäisi kuin sellaista mitä media haluaa kuulla. Sellaista mistä media ei pääse syyttelemään ja “negatiivisia” otsikoita repimään. Eli ei realitettien tunnustamista ja Suomen etujen ajamista, vaan oman edun ajamista ja “tahrattoman” julkisuuskuvan ylläpitämistä. Hävetkää.

Näin taas aliarvioidaan Suomen kansaa ja tällä kerralla joutunevat ruotsinkileiset todella puoluevalinnan eteen. Wallin ja Thors laittavat ajattelevan äänestäjän todellakin miettimään oikeasti tärkeitä asioita. Minkä kaikkien asioiden puolesta annatkaan loppujen lopuksi äänesi jos äänestät RKP:tä?

Tarkoitus oli lainalla enemmäkin Wallinin lausahduksia, mutta itseasiassa koko puheenvuoro on niin täyttä paskaa, että ei pysty vaan laitetaan se tähän perään kokonaisuudessaan.

Helsingin Sanomat
Stefan Wallin

Kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallin (r) ehdottaa, että puolueet laatisivat yhteisen julkilausuman, jossa ne sanoutuisivat irti rasistisista sanoista ja teoista EU-vaalikampanjoinnissa.”Julkilausumassa puolueet ilmoittaisivat, etteivät ne hyväksy ehdokkaidensa tai muiden puolueaktiivien julkisesti levittävän muukalaisvihamielisiä mielipiteitä”, Wallin kaavailee.Wallinin mukaan se, mitkä puolueet julkilausuman allekirjoittaisivat, olisi äänestäjille hyvää kuluttajavalistusta.”Kysymys on myös kuvasta, mitä viestitämme maamme rajojen ulkopuolelle”, hän sanoo.Wallin korostaa, että monikulttuurisuus ja maahanmuutto eivät ole osa Suomen tulevaisuutta vaan jo nyt vallitseva asioiden tila.”Pitäisi hyväksyä paasikivimäisesti tosiasiat ja toimia niin, että Suomen maahanmuuttopolitiikka ja kotouttaminen sujuisivat hyvin. Kysymys on myös perustavaa laatua olevista ihmisarvoon liittyvistä kysymyksistä.”Wallin ehdottaa, että puheenjohtajat allekirjoittaisivat julkilausuman hyvissä ajoin ennen vaalikampanjan alkua.Wallin ei ole yksin ajatustensa kanssa. Keskiviikon Hufvudstadsbladetin haastattelussa pääministeri Matti Vanhanen (kesk) tuomitsi rasismin levittämisen Suomessa taantuman varjolla.Tähän mennessä ärhäkintä ääntä maahanmuuttopolitiikasta on pitänyt perussuomalaiset. Wallin kuitenkin korostaa, että hänen aloitteensa ei ole suunnattu ketään vastaan vaan se on ilmaisu monikulttuurisuuden puolesta.”Ja nimenomaan siitä näkökulmasta, että se on tosiasia. Olisi hyvä, että puolueet ilmaisisivat tämän selkeästi, ettei syntyisi tulkinnanvaraa onko yhteisessä rintamassa säröjä.”

Kirjoitettu paikassa Kirjoitukset, Maahanmuutto | Avainsana(t):: , , , , , | 1 kommentti »

Vanhanen hyökkää demokratiaa vastaan

Kirjoittaja: vuoksela aloitettu 14.01.2009

Artikkeli Uusisuomi.fi nettilehdestä toteaa, että: “Vanhanen hyökkää rasisteja vastaan”. Artikkelin luettuani, olen ennemminkin sitä mieltä, että “hyökkäys” kohdistuu demokratiaa vastaan. Persuja ei saisi äänestää eikä tietyistä asioista puhua. Poliitikkojen olisi myös kuvattava maahanmuutto kokonaisuudessaan “mahdollisuudeksi”, vaikka kokisivatkin sen (ainakin joltain osin) uhaksi.

Vanhanen tekee “politiikkaa” suomalaiseen malliin ja niputtaa rasismin ja Perussuomalaiset. Näin luodaan mielikuvia ja keskitytään suomalaiseen tapaan “tärkeisiin” asioihin. Samalla kun Vanhanen itse luo mielikuvia Perussuomalaisista hän röykeästi toteaa “eivätkä poliitikot saa maalailla ulkomaalaisista valheellisia kauhukuvia.” Tietyistä asioista siis saa maalailla kuvia ja toisista sitten taas ei.

Tässähän on käynyt niin, että Perussuomalaisten suosion nousu hallitsemattoman pakolaispolitiikan seurauksena pelottaa Keskustaltakin paskat housuun. Maahanmuutto, työvoima, elitasopakolaiset ja turvapaikanhakijat ovat eri asioita eikä hallitsemattoman maahanmuuttopolitiikan arvostelu ole rasismia. Rasismi leimaa käytetään nykyään herkästi mustamaalaamaan asioista keskustelevia ihmisiä.

Miksi ei saisi ilmaista ulkomaalaisvihamielisyyttään vaaleissa esim. Perussuomalaisia äänestämällä. Vanhanen itsekin toteaa Persujen olevan linjassa muiden puolueiden kanssa. Tästä huolimatta Perussuomalaiset ovat esittäneet kuitenkin kritiikkiä hallitsematonta maahanmuuttopolitiikkaa vastaan. Puolue saattaa siis olla paras vaihtoehto myös niille äänestäjille, jotka ovat “ulkomaalaisvihamielisiä”. Suomessa saa äänestää ketä haluaa, vaikka sitten Perussuomalaisia. Se on osa demokratiaa, joka Keskustan laskevan kannatuksen myötä on näyttänyt alkavan pelottaa Vanhastakin – Nehän voivat perkeleet äänestää väärin!

Ennenkaikkea tämä seuraava lainaus on Vanhasen lausunnossa suomalaisia aliarvioiva:
“Pääministeri toivoo myös, etteivät poliitikot kuvaa maahanmuuttoa uhaksi, vaan mahdollisuudeksi ja välttämättömyydeksikin väestöltään vanhenevassa Suomessa. Puheet esimerkiksi hallitsemattomista siirtolaisvirroista on Vanhasen mukaan lopetettava.”
Vanhanen niputtaa hallitsemattoman pakolaispolitiikan, kolmansien maiden elintasosiirtolaiset ja osaavan työvoiman maahanmuuton keskenään sanan “maahanmuutto” alle. Väestöltään vanheneva ja lamaan ajautuva Suomi ei tarvitse tänne kymmeniä- tai satojatuhansia uusia elätettäviä. Miten kieltä osaamattomat, luku- ja kirjoitustaidottomat sekä ammattitaidottomat elintasosiirtolaiset ovat “mahdollisuus”? Töihin tulevat henkilöt ovat asia erikseen, vaikka lamasuomessa työvoimaakaan ei tarvita ulkopuolelta. Astrid Thorsin junaileman uuden ulkomaalaislain myötähän Suomeen voi suuntautua “hallitsemattomia siirtolaisvirtoja”. On käsittämätöntä ja häpeällistä, että demokraattisen Suomen pääministeri yrittää kieltää keskustelun tästä asiasta!

Kokonaisuudessaan siis demokratiaa halveksiva puheenvuoro pääministeri Matti Vanhaselta. Surullista.

Artikkeli aiheesta:

Vanhanen hyökkää rasisteja vastaan

Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) vaatii pitämään huolta, ettei rasismi nosta päätään Suomessa taantuman seuralaisena. Vanhasen mukaan suomalaiset puolueet eivät saa toimia kanavina rasistisille mielipiteille eivätkä poliitikot saa maalailla ulkomaalaisista valheellisia kauhukuvia.

Pääministeri linjaa näkemyksiään Hufvudstadsbladetin haastattelussa.

– Äänestäjillä ei saa olla sellaista illuusioita, että he saavat ilmaista ulkomaalaisvihamielisyytensä vaaleissa esimerkiksi perussuomalaisia äänestämällä, Vanhanen sanoo lehdelle.

Vanhanen huomauttaa, että hän pyysi kuntavaalien yhteydessä Perussuomalaisten puheenjohtajaa Timo Soinia määrittelemään puolueen linjan maahanmuuttopolitiikkaan.

– Se mitä hän sanoi oli linjassa muiden puolueiden kannanottojen kanssa rasismia ja muukalaisvihaa vastaan. Siksi puoluetta ei pidä syyllistää. Mieluummin tuemme puoluejohdon linjaa, Vanhanen sanoo selvittää.

Pääministeri toivoo myös, etteivät poliitikot kuvaa maahanmuuttoa uhaksi, vaan mahdollisuudeksi ja välttämättömyydeksikin väestöltään vanhenevassa Suomessa. Puheet esimerkiksi hallitsemattomista siirtolaisvirroista on Vanhasen mukaan lopetettava.

Kirjoitettu paikassa Kirjoitukset, Maahanmuutto | Avainsana(t):: , , , , , | 2 Kommenttia »

Karkoitus

Kirjoittaja: vuoksela aloitettu 12.01.2009

Tervemenoa takaisin Somaliaan ja toivottavasti lähtee lisää jengiä perässä. Missä on se kiitollisuus ja sopeutumishalu, mitä näillä henkilöillä luulisi olevan? Suomesta ei toivottavasti kehity koskaan turvapaikkaa ulkomaalaisille rikollisille. Kaikki törkeisiin rikoksiin tai toistuvaan rötöstelyyn syyllistyvät tulisi karkoittaa mahdollisimman pian. Ei sellaisilla henkilöillä ole oikeaa turvapaikan tarvetta, jos heidän takiaan täällä joudutaan kärsimään.

Maahan saapuvilta turvapaikanhakijoilta tulisi ottaa dna-näytteet, jotta voidaan selvittää mm. sukulaissuhteet perheenyhdistämisien vuoksi. Samalla näitä näytteitä voidaan käyttää rikosten selvittämisessä. Turvapaikanhakijoille on tehtävä heti selväksi, että heidän taholtaan ei suvaita minkäänlaista rikollisuutta ja että esim. raiskaus on riittävä syy välittömään karkoitukseen. Suomalaisia ja paikallisia tapoja sekä lakeja on kunnioitettava vähintäänkin Suomessa.

Ja typerämpiä vastaväitteitä mitä olen kuullut on, että karkoitetaan sitten suomalaisetkin rikolliset. Voi perkele sentään mitä todellisuudesta piittaamatonta paskaa. Jos tullainen argumetti edes käy mielessäsi, niin syvenny hetkeksi miettimään asioita hiukan syvällisemmin.

Kirjoitettu paikassa Kirjoitukset, Maahanmuutto | Avainsana(t):: , , , | Jätä kommentti »

Julkkikset politiikassa

Kirjoittaja: vuoksela aloitettu 12.01.2009

Jani Sievinen räjäytti jo odotetun “uutispommin” ja ilmoitti lähtevänsä SDP:n ehdokkaaksi eurovaaleihin. Sievisen pitäisi päästä Brysseliin ajamaan “tavallisen ihmisen” asiaa sekä puhumaan “köyhempien ja vähemmistöjen puolesta”. Aika köykäiseltä kuullostaa tässä vaiheessa. Onko urheilijatausta pätevöittänyt herra Sievisen europarlaamentikoksi ajamaan joidenkin “vähemmistöjen” asiaa ja onko europarlamentti yleensäkään oikea paikka joidenkin tarkemmin määrittelemättömien vähemmistöjen etujen ajamiseen? Tunteeko Sievinen edes yhtään “tavallista ihmistä”?

Jos julkkiksen tarkoituksena on oikeasti ajaa tärkeäksi kokemiaan asioita ja häneen luotetaan niin paljon, että ollaan valmiita asettamaan ehdolle ja ottamaan kansamme edustamisen osakseen, niin mikäs siinä. Sievisenkin tapauksessa herää kyllä epäilys siitä, että hemmo on vaan menossa jonnekin töihin ja julkkistaustalla voi tulla valituksi kansan-, kunnan- tai europaralmenttiedustajaksi. Jani, vaimo ja lapsi ovat nimittäin esiintyneet lehtien palstoilla lähes töikseen, joten odotettavissa oli, että jotain muutakin työtä tullaan vielä etsimään. Kansanvaalilla voi julkkisstatuksen omaava sen työpaikan saadakin, oli sitten pätevä tai ei esim. koko EU:n asioita hoitamaan.

Kuitenkin jos julkkis lähtee ehdolle vain sen vuoksi, että tietää saavansa ääniä julkisuuden henkilönä ja sitä kautta työpaikan, vaikka sen kummempaa pätevyyttä tai kiinnostusta ei olisikaan menettelee henkilö väärin. Väärin äänestäjiä kohtaan. Jos puolue ottaa ehdokkaakkseen epäpätevän julkkiksen vain lisä-äänien toivossa, on se puolueelta törkeää äänestäjien ja järjestelmän niskaan kusemista. Kansan edustaminen on luottamustehtävä ja koko maan kannalta erittäin tärkeä sellainen. Ei äänestäjiä, Suomea, Eurooppaa tai nykyistä järjestelmää tulisi aliarvioida.

Äänestäjien tulisikin olla hereillä ja arvioida esim. Sievinen tulevana poliitikkona ennemmin kuin entisenä urheilijana ja 7-päivää tähtenä. Sama pätee kaikkiin julkkisehdokkaisiin. Heidän joukostaan voi nousta päteviä ehdokkaita yhteisiä asioitamme hoitamaan, mutta vaarana on myös “ansioton” pääsy edustajaksi.

Kuka lähtee ehdolle seuraavaksi?

Ilta-Sanomien juttu aiheesta:

Jani Sievinen ehdolle europarlamenttiin
12.01.2009 12:35, päivitetty 12.01. 17:06 

Uintiveteraani Jani Sievinen, 34, vaihtaa uimahousut pukuun ja lähtee ehdolle europarlamentaarikoksi ensi kesän vaaleissa.

Vihdin Sdp:n puolueosasto ilmoitti maanantaina ehdottavansa Sievistä yhdeksi demareiden ehdokkaaksi.

Sdp:n puoluehallitus siunaa ehdokasvalinnat kokouksessaan 15. tammikuuta.

Sievinen korosti haluavansa Brysseliin ajamaan “tavallisen ihmisen” asiaa.

- Olen kannattanut aina tasa-arvoa ja halunnut puhua köyhempien ja vähemmistöjen puolesta. Haluan ajaa tavallisen ihmisen asiaa, kiteytti ehdokas Sievinen poliittisen ohjelmansa sisällön.

Jani Sievinen sanoo olevansa “jo kolmannen polven demari”.

- En nyt muista liityinkö puolueeseen vuonna 2001 vai 2002.

Sievinen lopetti uintiuransa Helsingin EM-kisoissa joulukuussa 2006.

Sievinen sanoi pitkään pohtineensa lähtemistä ehdolle jo viime syksyn kunnallisvaaleissa, mutta koki, ettei jostain syystä vielä ollut siinä vaiheessa valmis mukaan politiikkaan.

Mieli kuitenkin muuttui vuoden vaihteessa kun vihtiläiset demarit pyysivät häntä eurovaaliehdokkaakseen.

- Nyt oli oikea aika lähteä ehdolle.

Sievisen ehdokkuus julkistettiin Nummelan ammattikoulun auditoriossa maanantaina puoliltapäivin laajalukuisen median edessä.

Paikalla oli itse ehdokkaan lisäksi myös poikansa vaalityöhön osallistuva isä Esa Sievinen puolisonsa Jutan kanssa. Jani Sievisen uintiuran aikana Esa-isä toimi poikansa valmentajana.

Jani Sievisen ruotsalainen avovaimo Mari Samuelsen ja pariskunnan tyttövauva eivät olleet läsnä.

Euroehdokas Sievisen ohjelmassa on seuraavaksi aloittaa varainhankinta vaalityötään varten.

Kirjoitettu paikassa Kirjoitukset, Politiikka | Avainsana(t):: , , , | Jätä kommentti »

Televisiolupamaksu

Kirjoittaja: vuoksela aloitettu 11.01.2009

Televisiolupamaksu nousi taas. Se maksaa nyt 224,3 euroa vuodessa. Tämä on iso summa monelle suomalaiselle, silti kaikki joutuvat sen samansuuruisena maksamaan. Vahvistetun käyttösuunnitelman mukaan Yle saa käyttöönsä tänä vuonna 413 miljoonaa euroa. Tämä on iso summa Yleisradion toimintaan.

Ylen pitäisikin keskittyä vain ydintoimintaansa. TV1 ja TV2 ilmaisina kanavina ja FST5 sekä Teema maksullisina niitä kaipaaville. Oman ruotsinkielisen tuotannon voinee supistaa minimitasolle. Ruotsinkielisiä ohjelmia saa kyllä ostettuakin ja kaikkiin ohjelmiin saa ruotsinkielisen tekstityksen. Lisäksi turhimpia ohjelmia pitäisi karsia. Esim. saippuasarjoja tulee kyllä mainoskanaviltakin, ei niitä kansalaisten lupamaksurahoilla tarvitse hankkia.

Ehdottomasti Ylen olisi luovuttava kaikista tv- ja radiotoiminnan ulkopuolisista toiminnoistaan. Esimerkiksi musiikkitaloon tulee uppoamaan lupamaksurahoja kymmeniä miljoonia. Musiikkitalon voisi kenties jättää jopa rakentamatta, mutta jos se tehdään, niin valtio ja Helsingin kaupunki ovat oikeat tahot sitä rahoittamaan. Tällöin musiikkitalo rahoitettaisiin progressiivisella verotuotolla, eikä tasasuurilla maksuilla. Ne joille tv-luvan maksaminenkin tuottaa tuskaa, eivät kovin isolla prosentilla tule musiikkitalon antimista “nauttimaan”. Sen sijaan tulevat sen kustannukset tuntemaan tv-lupamaksun ja veroprosentin korotuksina tai vaihtoehtoisesti muiden palvelujen lakkauttamisena. Helsingistäkin on jo kirjastoja lopetettu, mutta onhan siellä uusi oopperatalo.

Ylen olisi karsittava myös organisaatiotaan ja sille olisi määrättävä tietyt tehtävät ja rajat tv- ja radiotoiminnan harjoittamiseen. Suurimpia urheilutapahtumia voitaneen rahoittaa myös mainostuloilla.

Ennenkaikkea televisiolupamaksu tulisi poistaa kokonaan. Samalla poistuu myös tv-lupamaksuja keräävä organisaatio ja lupamaksujen mainostaminen, jolloin säästetään kuluissa. Yleisradion rahoituksen tulisi olla osa valtion budjettia ja se tulisi rahoittaa normaalista verokertymästä. Tällöin kaikki osallistuvat rahoitukseen maksukykynsä mukaan.

On omituista, että niitä kansalaisia, jotka eivät tv-lupaa maksa epäillään suorastaan rikollisesta toiminnasta ja Yleisradion värväämät asiamiehet ramppaavat uhkailemassa ja kotirauhaa häiritsemässä. Nämä hiipparit jopa kuuntelevat ihmisten yksityiselämän ääniä postiluukkujen kautta enkä ihmettelisi yhtään mikäli tirkistelevät myös ikkunoissa. Mielestäni aika sairasta puuhaa, miten joku kehtaa tuollaista tehdäkin. Se, että joku ei maksa tv-lupaa ei oikeuta ketään hiipparoimaan tämän kodin liepeillä tai tunkeutumaan asuntoon (tiedän tätäkin tapahtuneen).

Valtion säätäessä jatkuvasti kaikenlaisia kieltolakeja ja paskasääntöjä tarvitaan kai joku niistä tiedottamaankin, että voidaan odottaa kansalaisten niitä noudattavan. Uskon, että valtiokoneistokin haluaa myös välittää uutisia ja tietoa ajankohtaisista tapahtumista kansalaisilleen. Yle sopii tähän, mutta sen tulisi ollakin sitten kaikkien kansalaisten ulottuvilla. Pelkkä televisiokin maksaa ja jatkuvasti nousevan tv-luvan maksaminen on joillekin talouksille liikaa. Niinpä tiedonvälityksenkin kannalta on parempi, että televisiota voi katsoa luvallisesti kuka tahansa.

Kaikille siis yhtäläinen oikeus television katsomiseen, tuloista riippumatta. Tämä on kaikkien etu.

Kirjoitettu paikassa Kirjoitukset, Yleiset | Avainsana(t):: , | Jätä kommentti »

Uusivuosi Ranskassa

Kirjoittaja: vuoksela aloitettu 01.01.2009

Aamulehti kirjoittaa, että Ranskassa on tässäkin vuodenvaihteessa poltettu autoja. Asialla on ollut “työttömiä siirtolaisia, jotka kokevat jääneensä osattomiksi hyvinvoinnista.”

Pitäisikö sosiaalitukea kenties nostaa, että hyvinvointi jakautuisi näille elintasosiirtolaisillekin? On outoa, että Euroopassa yleensäkin siedetään näitä siirtolaisia. He tulevat maahan ja elävät sosiaalituen ja alkuperäisväestön hyväntahtoisuuden varassa. Kiitollisutta ei näköjään tunneta, vaan mellakoidaan ja poltetaan autoja, että saataisiin enemmän maallista mammonaa.

Siirtolaisten mellakointi on yleistynyt Euroopassa huomattavasti. Kotouttaminen ei ota onnistuakseen, eivätkä suunnitelmat monikulttuurisesta Euroopasta toimi. Esikaupunkialueita muuttuu siirtolaisghetoiksi, joista alkuperäisväestö pyrkii muuttamaan pois. Tämä kehitys heikentää sopeutumista kohdemaan kulttuuriin ja arvoihin. Ghettoutumiskehitus on kuitenkin luonnollista. Ihmiset haluavat asua kaltaistensa joukossa. Maahanmuuttajatkaan eivät näytä luopuvan omista tavoistaan, vaikka ne olisivat kohdemaan lakien ja arvojen vastaisia. Tämä tietysti käynnistää ns. White Flight -ilmiön.

Erityisesti islaminuskoon kuuluu tietynlainen halveksunta vääräuskoisia kohtaan. Heidän arvoihinsa kuuluu muiden kuin islaminuskoisten pitäminen alempiarvoisina. Jopa isalminuskoisten keskuudessa mies on naista ylempiarvoisempi. Muslimimiesten huomattavan korkea osuus raiskaustilastoissa ei siis ole mikään ihme. Siirtolaisten ja pakolaisten syyllistyessä suhteellisen usein väkivaltarikoksiin, raiskauksiin ja ryöstöihin ei ole myöskään ihme, että alkuperäisväestö ei halua näiden maahanmuuttajien kansoittamilla asuinaluiella asua.

Miksi me rakennamme yhteiskuntaamme maahanmuuton ja maahanmuuttajien ehdoilla? Miksi otamme Suomeen elintasosiirtolaisia ja pakolaisia huomattavia määriä? Siirtolaismäärät ovat lähteneet Suomessa jo nousuun ja olemme ajautumassa löyhien maahanmuuttolakien vuoksi tilanteeseen, jossa siirtolaisten määrät tulevat entisestäänkin kasvamaan. Miksi ottaisimme Suomeen yhtäkään elintasosiirtolaista? Tulijoita olisi kyllä miljoonittain, mutta määrien kasvu romahduttaa nykyisen yheiskuntamme kehitysmaatasolle. Asumme kylmässä ja syrjäisessä maassa, jossa on työttömiäkin jo omasta takaa. Suomella on myös valtionvelkaa ja joudumme ottamaan sitä lisääkin. Asiamme eivät siis ole niin hyvin, että voisimme asuttaa ja elättää siirtolaisväestöäkin. Ensin on huolehdittava omistä köyhistämme, asunnottomista ja työttömistä. Mm. terveydenhuolto, koulutus, lasten hoitopaikat, tiestö, armeija ja poliisi ovat ensisijaisia käyttökohteita rahalle, jos sitä valtion velan maksamisen jälkeen löytyy. Siirtolaisten auttaminen Suomessa on veronmaksajille kallista puuhaa. Asuntojen rakentaminen, lämmittäminen, ylläpito sekä ihmisten elättäminen, kouluttaminen, kotouttaminen jne. on Suomen kaltaisessa maassa kallista. Lisäksi maahanmuuttajat ovat yliedustettuina rikostilastoissa, joka aiheuttaa sekä kustannuksia että henkistä kärsimystä.

Tehokkain tapa siirtolaisten auttamiseksi olisi tehdä selväksi, että tänne ei ole asiaa paremman sosiaaliturvan perässä muuttaville. Säästyvillä rahoilla voisimme auttaa näitä maita, joista siirtolaisia lähtee. Näissä maissa on yleensä korkea syntyvyys ja jos olosuhteita siellä ei paranneta, riittää lähtijöitä niin kauan kunnes kohdemaan yhteiskunta ei enää kestä vaan romahtaa. Siirtolaisiltakin on suoranaista vastuunpakoilua muuttaa muiden elätettäväksi ja jättää oma yhteiskuntansa oman onnensa nojaan yrittämättä parantaa olosuhteita paikan päällä. Ja kun on muiden elätettäväksi muutettu niin röyhkeästi vaaditaan lisää vaikka sitten autoja polttamalla.

Joko taas? – Ranskassa poltettiin yli tuhat autoa

Yli 1 100 autoa sytytettiin uudenvuodenyönä tuleen eri puolilla Ranskaa. Valtaosa autoista poltettiin levottomilla esikaupunkialueilla. Uudenvuoden juhlinnan yhteydessä pidätettiin 280 ihmistä, kertoi sisäministeriö torstaina.

Neljä poliisia loukkaantui lievästi kahakoissa. Kaikesta huolimatta turvallisuusjoukot olivat yksimielisiä siitä, että aatto oli melko rauhallinen eikä suurempia sattunut.

Viime vuonna pidätettyjä oli suunnilleen yhtä paljon, mutta poltettuja autoja vain nelisensataa.

Ranskalaisilla esikaupunkialueilla puhkesi mellakoita vuonna 2005, ja levottomuuksia on ollut aika ajoin tämän jälkeenkin. Alueilla asuu paljon työttömiä siirtolaisia, jotka kokevat jääneensä osattomiksi hyvinvoinnista.

Neljä poliisia loukkaantui ja yli 1100 autoa poltettiin. Silti turvallisuusjoukot ovat sitä mieltä, että melko rauhallista oli. Onko Ranskan yhteiskunta tottumassa tälläiseen mellakointiin? Itse en halua, että Suomeen päästetään syntymään tilanne, jossa siirtolaisten mellakointi alkaa olemaan suht normaalia toimintaa. Elintasosiirtolaisista voinkin omasta puolestani todeta seuraavaa: Ei yhtään enää!

Kirjoitettu paikassa Kirjoitukset, Maahanmuutto | Jätä kommentti »

Italiassa tällä viikolla

Kirjoittaja: vuoksela aloitettu 28.12.2008

Ylen tekstitv raportoi tällä viikolla Italiaan rantautuneista laittomista siirtolaisista:

Italiaan rantautui siirtolaisaalto

Laittomat siirtolaiset ovat vyöryneet viime päivinä meren yli Italiaan. Tällä viikolla Italian eteläisimmälle Lampedusan saarelle on rantautunut noin 1700 afrikkalaista siirtolaista.

Eilen aamulla Italian rannikkovartiosto pysäytti lähes 250 siirtolaista kuljettaneen aluksen. Samoihin aikoihin Italian laivasto pelasti mereltä 65 ihmistä, jotka seilasivat mantereelta toiselle suurella täytettävällä jollalla.

Torstaina viranomaiset löysivät Lampedusasta 1300 maahan laittomasti saapunutta siirtolaista.

Tulijoita kyllä riittää loputtomiin. Siirtolaisten massamuutto Eurooppaan on estettävissä lainsäädännöllä, jota olisikin tiukennettava kaikissa Euroopan maissa.

Kirjoitettu paikassa Kirjoitukset, Maahanmuutto | Avainsana(t):: , | Jätä kommentti »

Malmön mellakat

Kirjoittaja: vuoksela aloitettu 28.12.2008

Allaolevat artikkelit puhuvat puolestaan. Siirtolaisten ja varsinkin islaminuskoisten siirtolaisten määrän lisääntyessä Euroopassa, myös heidän aiheuttamansa mellakat lisääntyvät. Tämä on ilmeinen osoitus siitä, että kotouttaminen ei onnistu, eikä näillä ihmisillä olekaan mitään tarkoitusta sopeutua Eurooppalaiseen elämäntapaan tai Eurooppalaisiin arvoihin. Päinvastoin, he ajavat omaa arvomaailmaansa Eurooppaan vaikka väkivalloin.

Uusisuomi kirjoittaa:

Moskeijan sulkeminen raivostuttaa Ruotsissa – hurja kuvakooste

Ruotsissa nuorison mellakat ovat jatkuneet Malmön kaupungissa. Nuoret ovat heitelleet poliiseja kivillä sekä sytyttäneet pieniä tulipaloja Rosengårdin kaupunginosassa. Yle Uutisten mukaan paikalla on ollut satakunta poliisia.

Mellakat puhkesivat keskiviikon ja torstain välisenä yönä. Poliisin mukaan levottomuudet liittyvät paikallisen islamkeskuksen, niin sanotun kellarimoskeijan sulkemiseen. Keskus joutui muuttamaan pois alueelta menetettyään toimitilansa. Yle Uutisten mukaan nuorisojoukko on vallannut tilan useaan otteeseen.

Vuokrayhtiö sulki rakennuksen, koska sitä ei ole yhtiön mukaan käytetty vuokralaisen ilmoittamaan tarkoitukseen.

Aamulehden artikkeli samasta aiheesta:

Etelä-Ruotsin levottomuuksissa paloivat autot jo kolmatta iltaa

Kaaos: Malmön siirtolaiskaupunginosaan saapui myös “ammattihäiriköitä”
Poliisi seisoo palavan barrikadin vieressä Malmössä. Palolaitos arvioi mellakka-alueen liian vaaralliseksi palomiehille.

Malmön poliisi kertoi perjantaina varautuvansa jälleen yhteen tuhotöiden täyteiseen yöhön. Ensimmäinen roskakatos syttyikin palamaan iltaseitsemältä. Hieman ennen kahdeksaa pelastuslaitos oli jo matkalla sammuttamaan roihuavaa henkilöautoa. Tilanne oli kuitenkin aiempaa rauhallisempi.

Poliisin edustaja Charly Nilsson kertoi aiemmin päivällä Aftonbladet-lehden verkkosivuilla poliisin valmistautuvan jo kaksi yötä jatkuneiden levottomuuksien uusiutumiseen pyytämällä Tanskalta avuksi ajoneuvoja ja Tukholmasta sekä Länsi-Götanmaalta lisävoimia.

Mellakat puhkesivat ensimmäisen kerran keskiviikon ja torstain välisenä yönä Malmössä Etelä-Ruotsissa. Perjantaiaamun aikana levottomuudet laantuivat siinä määrin, että poliisi saattoi palata normaaliin valmiustilaan.

Sadat nuoret heittelivät perjantain vastaisen yön aikana poliiseja kivillä sekä sytyttivät pieniä tulipaloja Rosengårdin kaupunginosassa. Levottomuuksissa käytettiin myös omatekoisia pommeja ja useita poliisiautoja vahingoitettiin. Yön aikana esitettiin myös pommiuhkauksia, jotka kohdistuivat muun muassa huoltoasemaan. Noin 20 pidätettiin, mutta kukaan ei tiettävästi loukkaantunut.

- Tämä näyttää pieneltä taistelukentältä. Kahdeksasta bensa-automaatista on laskettu polttoainetta ja sytytetty tuleen. Viidessä paikassa on palanut samaan aikaan ja kaksi autoa on ollut liekeissä, kertoi perjantaina aamuyöllä Sydsvenskan.se-sivustolle Malmön poliisin tiedottaja Ewa-Gun Westford. Poliisin mukaan levottomuudet liittyvät paikallisen islamkeskuksen sulkemiseen. Keskus joutui muuttamaan pois alueelta menetettyään toimitilansa.

Sekalainen joukko
Suurin osa pidätetyistä oli kuitenkin Rosengårdin ulkopuolelta ja olivat poliisin “tuttuja muista yhteyksistä.” Mukana oli muun muassa vasemmistolaisaktivisteja. – Tilanne on monimutkainen, sillä mellakoissa on mukana niin monia erilaisia ryhmiä. Sen vuoksi niiden jatkumista on vaikea ennustaa, Nilsson totesi. Sydsvenskan.se-sivuston haastattelema Lundin yliopiston sosiologian professori Håkan Hydén ei ollut yllättynyt siitä, että muslimit ja vasemmistoradikaalit toimivat yhdessä. – Näen Rosengårdin tapahtumat osoituksena nuorten tyytymättömyydestä tähän yhteiskuntaan, ja niin kauan kun emme pysty tarjoamaan sille vaihtoehtoa protestit jatkuvat. Hydén on kuitenkin huolissaan “ammattihäiriköistä” ja kehottaakin viranomaisia sijoittamaan kauaskantoisiin projekteihin, joiden avulla ongelma voitaisiin ratkaista. – Meidän täytyy saada kuva ryhmän sisältä, jotta löydämme ratkaisun.

Malmön mellakat
Levottomuudet Malmön Rosengårdin siirtolaiskaupunginosassa työllistivät poliisia ja pelastuslaitosta jo kolmatta iltaa peräkkäin. Sadat nuoret heittivät kiviä ja sytyttivät tulipaloja. Poliisin mukaan levottomuudet liittyvät paikallisen islamkeskuksen sulkemiseen.Mellakoitsijoiden joukossa on runsaasti myös niin sanottuja ammattihäiriköitä.

Näin suomalaisena sopii kyseenalaistaa nykyisen valtionjohtomme, kuten Astrid Thorsin, halu lisätä siirtolaisten määrää Suomessakin. Ruotsikin on jo ongelmissa yhteiskunnan säännöistä piittaamattomien muslimisiirtolaisten kanssa. Sama kehitys on nähtävissä monessa muussakin Länsi-Euroopan maassa. Itse en moista menoa tänne halua. Jos emme saa sopeutettua täällä jo asuvaa pakolais- ja siirtolaisväestöä Suomen yhteiskuntaan, on turha haalia tätä sopeutumatonta massaa lisääkään. Varsinkin kun esimerkit muista Euroopan maista ovat vähemmän rohkaisevia. Elintasosiirtolaiset eivät ole ratkaisu mihinkään ongelmaan, he sen sijaan luovat ongelmia.

Wikipediasta löytyy tietoa Malmöstä ja tästä kyseisestä kaupunginosasta, Rosengårdista:

Malmö on mahdollisesti Ruotsin monikansallisin kaupunki 26 %:n maahanmuuttajaosuudellaan.[1] Muslimeja arvioidaan olevan 16 %.

Rosengård on yksi Ruotsin kolmanneksi suurimman kaupungin Malmön kaupunginosista. Kaupunginosassa asuu noin 21 500 ihmistä, ja se on maa-alaltaan 3,31 neliökilometrin suuruinen. Suurimmalla osalla Rosengårdin asukkaista on maahanmuuttajatausta. Eniten maahanmuuttajia on tullut Kosovosta ja Irakista. Kaupunginosassa esiintyy myös runsaasti työttömyyttä.

Niinsanottu “White Flight” -ilmiö taitaakin olla totta nykyisessä Euroopassa. Asuisitko itse ja haluaisitko lapsiesi asuvan Rosengårdin kaltaisessa paikassa?

Kirjoitettu paikassa Kirjoitukset, Maahanmuutto | Avainsana(t):: , , , , | 1 kommentti »

Tiikerin hampaat

Kirjoittaja: vuoksela aloitettu 16.12.2008

Tom Clancyn kirjassa “Tiikerin hampaat” pohditaan Euroopan maiden avoimmuutta ja armeliaisuutta. Lainatut teksit herättävät joitakin ajatuksia.

Kirjassa muslimiterroristi Muhammed pohtii seuraavaa:

Hänestä olikin outua, että hän tunsi olonsa jossain määrin turvalliseksi vain kristinuskon Euroopassa, jota muslimit olivat toístuvasti yrittäneet valloittaa. Ja Eurooppalaiset valtiot ottivat ulkomaalaisia vastaan niin avosylin, että olisi kuvitellut niiden halajavan itsetuhoa, ja niiden valtaväestön keskuuteen oli helppo kadota vähäisinkin, oikeastaasn lähes olemattomin taidoin, jos oli runsaasti rahaa. Avoimuus juontui siitä, etteivät ne halunneet loukata ulkomaalaisia, eivät edes sen uhalla että oman maan kulttuuri ja lastenkin henki joutuvat vaaraan. Ja sellainen tuhokuva oli mieluisa Muhammedille, joka ei kuitenkaan elätellyt haaveita vaan teki töitä niiden eteen. Meneillään oleva kamppailu ei päättyisi hänen elinaikanaan, mikä oli hänestä surullista mutta totta. Silti oli parempi palvella tiettyä aatetta kuin omia etujaan, ja olihan jälkimmäistä toimintamallia noudattavia ihmisiä maailmassa jo yllin kyllin.

Muslimi voi tuntea olonsa turvalliseksi kristinuskoisessa Euroopassa. Muslimien tai muidenkaan ei-kristittyjen tarvitseekin harvemmin pelätä Euroopassa uskonnollisen suuntautumisensa vuoksi. Tämä on positiivinen ja erittäin arvostettava ilmiö. Tälläistä Europpalaista, kristinuskoon perustuvaa, kulttuuria kannattaakin vaalia. Meillä on paljon hyviä arvoja ja kunnioitamme ihmisoikeuksia. Miksi altistaisimme oman kulttuurimme sellaisille muutoksille, jotka vaarantavat meidän elämänkatsomuksemme? Minkä tahansa kulttuurin edustaja on tervetullut Eurooppaan käymään tai töihin. Heidän olisi kuitenkin sopeuduttava, meidän hyviksi kokemiimme, länsimaalaisiin arvoihin ja meidän kulttuuriimme. Toinen asia ovat sitten vainoa kokevat pakolaiset ja siirtolaiset köyhistä tai levottomista maista. Näiden sopeutumiskynnys on ehkä korkeampi, koska he eivät tule töihin eivätkä turisteiksi. Heille tarjotaan nykyään kaikki sosiaaliedut ja turvapaikka, vaikka he eivät edes haluaisi sopeutua meidän arvoihimme ja kunniottaa meidän kulttuuriamme. Sen sijaan, että vaatisimme heiltä länsimaisten arvojen kunnioittamista ja sopeutumista meidän kulttuuriimme, yrittävät päättäjämme tällä hetkellä sopeutta meitä! Miksi ihmeessä, koska se osaltaan rapauttaa meidän kulttuuriamme. Meillä Suomen kansalaisina ei pidä olla lähtökohtaisesti pakko ymmärtää tänne muuttavien kulttuuria, vaan heidän on ehdottomasti ymmärrettävä suomalaista kulttuuria, että voimme tulla toimeen keskenämme. Suomessa tulee olla yhteneväiset säännöt kaikille. Ja nämä säännöt perustuvat ainoastaan ja vain suomalaiseen elämänkatsomukseen. En koe mitenkään järkeväksi, enkä näe mitään hyötyä muiden, tänne muuttaneiden, kulttuurin suojelulla tai ylenpalttisella ymmärtämisellä. Sellainen vaikeuttaa ihmisten kanssakäymistä ja maahanmuuttajien kotiutumista. Jos maahanmuuttajat haluavat kulttuuriaan vaalia, onnistuu se näiden ihmisten omallakin tekemisellä. Ei esimerkiksi Suomen koululaitoksella pitäisi olla mitään tarvetta kumartaa maahanmuuttajien suuntaan. Kielitaidottomat ja sopeutumattomat maahanmuuttajat pitää laittaa erityisryhmiin, häiritsemästä muuta opetusta. Myöskään vähemmistöjen omat uimahallivuorot eivät ole tarpeellsia. Jos halveksivat meitä niin paljon, etteivät edes uimahalliin tule samaan aikaan, niin sitten ei tarvitse tulla uimaan. Jos suomalaiseen kulttuuriin ja elämänmenoon sopeutuminen ottaa niin koville niin aina voi lähteä pois koko maastakin. Ei täällä tarvitse väkisin kärvistellä.

No, mitä sitten Euroopalle ja sen arvoille on käymässä? Avoimen maahanmuuttopolitiikan seurauksena Eurooppa näyttäisi muuttuvan levottomammaksi ja islamilaisemmaksi kiihtyvällä tahdilla. Kun islamilaisia on tarpeeksi muuttuvat ensin kaupunginosat ja sitten kaupungit sellaisiksi, joiden arvoja ja kulttuuria ei Eurooppalainen koe enää omakseen. Tälläisiä esimerkkejä alkaa jo Ruotsistakin löytymään. Miksi Eurooppa siis tuhoaa omia arvojaan ja kulttuurejaan niin antaumuksellisesti? Vain siksikö, ettemme halua loukata ketään? Tuolla ajatuksella loukkaamme kuitenkin meitä alkuperäisiä Eurooppalaisia asukkaita. Mihin sinun lapsesi muuttavat, kun kotikulmat ovat islamilaistuneet? Loppujen lopuksihan muuttuvat kokonaiset maatkin.

Fanaattiset islamilaiset saattavat nähdä tämän kehityksen pyhänä taisteluna vääräuskoisia vastaan. Heille taistelu on ollut jo käynnissä ja se jatkuu tuleviin sukupolviin, mutta nykymenolla heidän voittonsa on varma. Meistä tulee vieraita omassa kulttuuripiirissämme. Tälläisten radikaalien muslimien pesiytyminen Suomeenkin tulee aiheuttamaan levottomuuksia ja rikollisuutta. Kun heidän aatteensa voimistuu, siihen liitty helposti mukaan muitakin muslimeja, jotka eivät ole sopeutuneet suomalaiseen yhteiskuntaan. He eivät ole sopeutuneet, koska heidän erityisyyttään vaalitaan.

Konfliktit Euroopan valtaväestön ja muiden kulttuurien ja uskontojen edustjien kanssa johtuvatkin yleensä siitä, että otamme ulkomaalaisia vastaan avosylin ja “ymmärrämme” heitä liikaa. Pyrimme suojelemaan heidän kulttuuriaan meidän maassamme, jonka arvot poikkeavat, joskus radikaalistikin, tulijoiden arvoista. Tämä kehitys olisi pyrittävä pysäyttämään mahdollisimman pian ja tehokkaasti. Maahanmuuttajien on sopeuduttava Suomalaisiin arvoihin. Muuten tänne kasvaa toinen kulttuuri. Olisi helpompi ottaa lisää maahanmuuttajia, mikäli entiset olisivat jo sopeutuneet suomalaiseen kulttuuriin. Kun näin ei kuitenkaan ole, on meillä monikulttuurinen yhteiskunta, jossa tuhlataan resursseja jatkuvasti kasvavan vähemmistön “ymmärtämiseen”. Ja konfliktit lisääntyvät.

Kirjassa terroristi nimeltä Muhammed pohtii seuraavaa:

Tosin länsimaissa vankilat eivät olleet aivan kammottavia. Ahtaita ehkä, mutta ruokaa sai säännöllisesti, eikä niissä loukattu oikeauskoisten ravintoon liittyviä lakeja.
Kyseiset kansakunnat olivat niin heikkoja, että osoittivat armoa niitäkin kohtaan, jotka eivät suoneet sitä vastavuoroisesti. Mutta sehän ei ollut Muhammedin vika.

Niin, heikkoja vääräuskoisia. Tanskalaiset jopa piirtelevät pilakuvia, joista muslimit herkästi haluavat loukkaantua. Meidän Jumalaamme saa kuitenkin pilkata, kuten Jeesustakin kenenkään siitä älähtämättä. Sen sijaan vaalimme Suomessakin muslimien uskontoa, emmekä salli siitä tehtävän pilkaa. Rasistisyytökset lentelevät nykyään turhan herkästi. Tanskalaiset saavat omassa maassaan piirrellä, omien lakiensa puitteissa, sellaisia pilakuvia kuin haluavat. Se on heidän kulttuuriaan ja heidän oikeutensa, jota Euroopassa voimistunut muslimiväestö yrittää kahlita. Muslimit siis eivät ole sopeutuneet, eivätkä ehkä edes halua sopeutua, vaan käyttävät Eurooppalaisten vieraanvaraisuutta hyväkseen. Liiallinen armeliaisuus ja nöyristely yhdistettynä hallitsemattomaan maahanmuuttoon ruokkivat tätä kehitystä edelleen.

Otteet kirjasta Tom Clancy – Tiikerin hampaat – The teeth of the tiger
Loisto – www.loistopokkarit.com
Werner Söderström Oy
Suomentanut Heikki J. Virtanen

Iltalehdestä löytyi oheinen artikkeli, joka inspiroi tämän nettikolumnin.

Tavaratalosta löytyi räjähteitä Pariisissa
16.12.2008 13:13 (Päivitetty 16.12.2008 14:18)Printemps Hausmann -tavaratalosta löytyi paketti, joka sisälsi dynamiittia.Räjähteisiin ei oltu kuitenkaan kiinnitetty sytyttimiä. Poliisi kertoo onnistuneensa tekemään räjähteet vaarattomiksi. Tavaratalo evakuoitiin ja eristettiin löydön jälkeen.Uutistoimisto AFP ilmoitti saaneensa kirjeen, jossa ilmoitettiin räjähteistä. AFP:n mukaan varoituksen antoi Afganistanilainen vallankumousrintama -nimellä esiintynyt ryhmä. Ryhmä ilmoitti vaativansa, että Ranska vetää joukkonsa Afganistanista.

Hauskaa joulunodotusta ja turvallista lahjaostosaikaa sinne Ranskaankin.

Kirjoitettu paikassa Kirjoitukset, Maahanmuutto | Avainsana(t):: , , , , | Jätä kommentti »